Kuopiolainen Jonas and I laskee esikoisensa maailmalle perjantaina 20. toukokuuta. Vasta pari vuotta aktiivisesti toiminut kokoonpano tuottaa häikäisevän valmiin kuuloista kantri-folk-poppia lähes täysin omakätisesti.
”Bändin nimi tulee ajoilta, jolloin keikkailimme Jonaksen kanssa kahdestaan muun muassa tuttujen järjestämissä bileissä. Aina puhelimessa kerroin, että soittamaan tulee Jonas ja minä. Jyväskylän Passioniin varatessamme keikkaa nimi oli keksittävä siltä istumalta, ja Jonas and I:han siitä sitten tuli. Ja samalla nimellä mennään vieläkin”, kitaristi-laulaja Roope Hakkarainen tarinoi.
Jonas and I on tuore projekti kokeneilta tekijöiltä. Viisikon valtteja ovat saumaton ja avoin yhteispeli sekä biisi-ideoiden monipuolisuus ja runsaus.
”Jotkut ideat voivat jäävät käyttämättä, mutta niiden pariin voidaan aina palata myöhemmin. Parhaat biisit tulevat, jos ovat tullakseen, eikä hankaamalla. Esimerkiksi sinkkubiisi Alarm Clock oli idean saamisen jälkeen kirjoitettu noin kymmenessä minuutissa. Meillä olisi periaatteessa materiaalit kasassa jo toisellekin levylle”, Hakkarainen naurahtaa.
Tekemisen into on vahva, ja tulevan albumin vastaanottoa odotetaan jännityksellä. Hiotun kuuloinen ja tinkimätön visio on saatu purkitettua omin ehdoin. Ainoastaan masterointi delegoitiin toisen kuopiolaisbändin, The Country Darkin rumpalille Sampsa Väätäiselle. Sekä keulahahmo että kitaristi-kosketinsoittaja Jonas Ursin ovat opiskelleet äänituottajiksi, ja Hakkaraisesta saatiin levylle miksaaja.
”Levy tehtiin oikeastaan kokonaan kellareissa. Vain rummut kävimme äänittämässä studiossa”, Hakkarainen kertoo. These Days on kuopiolaisen Humu Records -levy-yhtiön neljäs julkaisu.
”Olemme soittaneet jo pitkään eri bändiprojekteissa, joten niin sanottua demovaihetta ei tarvittu. Levyn parissa työskentely tehtiin juuri niin hyvin kuin mahdollista, nyt vain odotellaan, miten maailma meidät ottaa vastaan”, myös kuopiolaisbändi NEØV:ssa vaikuttava Ursin muotoilee.
”Ei me säikähdetä, jos meistä ei tykätä”, Hakkarainen komppaa.
Tuotoksessa ei kuulu kellareiden kaikua. Debyyttilevy These Days rallattelee ja kuplii hyvin epäsuomalaisittain. Huolettomien, kesäistenkin kantrirallien a’la Alarm Clock ohelta löytyy myös haikeampia vetoja. Mainio tuotanto nostaa sävellykset parhaimmillaan suuriinkin sfääreihin, kaihoisiin tunnelmointeihin. Herrat esittävät eräiksi vaikuttajikseen muun muassa The Kooksin ja Paolo Nutinin. Kappaleet tulevat pääasiallisesti Hakkaraisen ja Ursinin kynistä, mutta sovitustyötä tehdään paljon koko bändin voimin aivoriihiperiaatteella.
”Osa biiseistä on vanhoja sävellyksiä, esimerkiksi Lizin kirjoitin Kambodžassa vuonna 2009. Monesti joltakulta tulee jonkinlainen ajatus tai biisipohja, jolle keksimme porukalla jatkoa. Toinen inspiroi toista”, Hakkarainen luonnehtii.
Keikkalavoille nouseminen polttelee kovasti. Jonas and I soittaa levyjulkkarikeikkansa Kuopion Ravintola Pannuhuoneella toukokuun lopussa, mutta kesän kalenteri näyttää tyhjää. Syys-lokakuulle on kuitenkin suunniteltu Suomen-kiertuetta.
”Ajattelimme, että annamme levyn tulla ensin tutuksi ja sen jälkeen lähdemme kiertämään. Ettei kävisi niin, että keltään jäisi keikka väliin juuri meidät löydettyään”, Hakkarainen ja Ursin pohtivat.
These Days on etenkin Suomen populaarimusiikin kentällä hyvin omalaatuinen luomus, allekirjoittaneen korvaan täysin radiokelpoinen, kesäinen piristysruiske. Jonaksen ja heidän soisi soittavan suurempienkin yleisöjen kuuloluita.
These Days –albumi ulkona 20.5. Levyn voi ennakkokuunnella Rumban -sivuilta.
Jonas and I Ravintola Pannuhuoneella 26.5 klo 21. sekä Kuopion torilla kesäkauden avajaisissa lauantaina 21.5 klo 16.