Asuntobisnes kiilaa edustajistovaalien kärkeen

Teksti ja kuvat: Iisa Manninen
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Sami Gabbouj odottaa nousua edustajistovaalien ehdokasmäärissä.

Kahden vuoden edustajisto on tullut tiensä päähän ja opiskelijat äänestävät itselleen pian uuden edustajiston ylioppilaskuntaan.

Merkittävin vaaleissa esille nouseva asia tänä vuonna on Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan kiinteistösijoittamisprojekti, josta uusi edustajisto lähtee tekemään päätöksiä.

”ISYY on lähtenyt selvittämään, kannattaako sen lähteä sijoittamaan Savilahdelle rakennettaviin opiskelija-asuntoihin”, avaa ISYY:n keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Sami Gabbouj.

Ehdokashakijoita kiinnostavat myös ylioppilaslehti Uljaan tulevaisuus verkkoon siirtymisestä, johon halutaan olla vaikuttamassa. Keskustelua on herättänyt myös Sykettä korkeakoululiikunnan palvelut. Edustajistolta on tullut kiitosta monipuolisesta ryhmäliikuntatarjonnasta.
”Ehdolle asettuvilla saattaa olla ideoita, mitä muuta Sykettä-palveluun voisi sisältyä”, Gabbouj kertoo.

Viime vaaleissa vuonna 2015 ehdolla oli 173 opiskelijaa. Sitä edeltävissä vaaleissa vuonna 2013 ehdokkaita oli 141.
”Ehdokasmäärän nousuun on myös hyvät edellytykset tänä vuonna. Edustajiston toiminta on ollut aiempaa näkyvämpää ja siitä on tiedotettu hyvin. Tällöin myös opiskelijat ymmärtävät, mitä edustajisto tekee ja mistä he päättävät. Myös ainejärjestöissä on tuotu esille ylioppilaskunnan asioita”, Gabbouj pohtii.

Vaalien äänestysprosentti ei ole ISYY:n aikana kertaakaan ylittänyt 30 prosentin rajaa. Edelliskerralla äänestysprosentti oli 24,3. Päästäänkö nyt ylittämään maaginen 30 prosentin raja?
”Se on ollut aina vähän kunnianhimoinen tavoite. Jos olen realistinen, niin tuskin päästään niin korkealle. Mikäli kuitenkin aktiiviset ainejärjestötyypit, sekä poliittisesti ja ei-poliittisesti aktiiviset opiskelijat lähtevät ehdolle, saavat he äänestäjät liikkeelle.”

Ensimmäisen vuoden opiskelijat äänestävät Gabbouj’n mukaan aktiivisemmin kuin vanhemman vuoden opiskelijat. Tämä johtuu siitä, että ehdolla on usein oma tuutori, vuosikurssilainen tai ainejärjestön hallituslainen, jolle on helppoa antaa oma äänensä.

”Parhaiten opiskelijat motivoituvat äänestämään, kun heidän tuttunsa tai kaverinsa on ehdolla.”