Joukkomurha lähes laukaus laukaukselta
Massamurhaajan operaation hirvittävän yksityiskohtaisesti läpi käyvä kirja ei ole kevyttä kesäluettavaa. Yksi meistä – Kertomus Norjasta herättää monella tavalla ristiriitaisia tuntemuksia. Norjalainen Åsne Seierstad on erinomainen kirjoittaja ja toimittaja, joka uskaltautuu häkellyttävän lähelle kohteitaan. Sen seurauksena hänen kirjansa toimivat lukukokemuksen puolesta romaaneina, vaikkakin tiukasti tutkimukseen perustuvina ja faktoihin nojaavina. Vahvan lukukokemuksen lisäksi tämä kirjoitustyyli on poikinut Seierstadille myös ainakin yhden oikeusjutun ja korvausvastuita Kabulin kirjakauppias –teoksen tiimoilta. Nyt kun kirjan kohteena on Anders Behring Breivik, ei lukijana ole varma, haluaako tosiaan niin lähelle, mutta kirja tempaisee mukaansa. Kenties vieläkin riipaisevampaa luettavaa ovat kirjan kohteiksi valikoituneiden Breivikin uhrien tarinat. Lukijahan tietää koko ajan, mitä heille tapahtuu.
Breivik näyttäytyy Seierstadin tarkkailussa säälittävänä hahmona. Hän kamppailee maskuliinisuutensa ja vaikeiden isä- ja äitisuhteidensa kanssa, eikä mikään oikein meinaa onnistua. Jatkuvana juonteena tarinassa on pelko hylätyksi joutumisesta ja myös hylätyksi joutuminen. Lapsuudesta ja nuoruudesta haetaan selitystä hänen hirmutekoihinsa, mutta rautalangasta tätä ei väännetä. Arvokasta kirjassa on se, että sentään yritetään ymmärtää. Vielä arvokkaampaa kirjassa on se, että Seierstad ei syötä lukijalle valmiita mielipiteitä. Tietenkin kirjan rakenteelliset ja tyylilliset ratkaisut kertovat kirjoittajan näkemyksistä, mutta Seierstad ei valista, vaan tekee journalismia.
Kylmäävä juonne kirjassa on tyly selvitys siitä, kuinka housut kintuissa Norjan viranomaiset yllätettiin. Breivikin suorittaman joukkomurhan kaltaiseen tilanteeseen reagoimiseen ei ollut mitään valmiutta ja surullisen selväksi tehdään, kuinka monta kymmentä ihmishenkeä viranomaisten sekoilu maksoi. Breivik esimerkiksi yritti antautua, mutta puhelu ei tavoittanut oikeita ihmisiä, joten hän jatkoi operaatiotaan. Siis ihmisten tappamista.
Yksi meistä ei rakenna Breivikista äärioikeiston esitaistelijaa. Kirjan tulkinnassa Breivik ajautuu yksinäiseen operaatioonsa osittain myös sen vuoksi, että edes äärioikeisto ei oikein ota häntä mukaan porukkaansa. Seierstad pysyy turvallisen matkan päässä politiikasta kirjassaan ja niiden tulkintojen tekeminen jää lukijalle. Selväksi kuitenkin tehdään, mistä Breivik ajattelunsa palaset ammentaa.
Seierstadin tuotannossa tämä nousee varmasti hänen merkittävimmäksi teoksekseen, ja laadun puolesta se ansaitsee paikkansa. On täysin ymmärrettävää, mutta helposti myös itsepetosta yrittää unohtaa. Trauman käsitteleminen on kivuliasta, mutta useimpien koulukuntien mielestä tarpeen. Tähän ajatuksen nojaa myös Seierstad perustellessaan, miksi tarina oli kerrottava kaikessa järkyttävyydessään. Järkyttävyyttä tosiaan riittää. Murhat kuvaillaan kenties tarpeettomankin yksityiskohtaisesti.
Sosiaaliporno terminä hengittää aina tällaisten teosten niskaan. On aina veteen piirretty viiva, missä vaiheessa rajujen yksityiskohtien ja tragedioiden ruotimisessa lipsahdetaan mässäilyn puolelle. Voimakkaita tunteita Yksi meistä herättää varmasti, vaikka en itse sen kohdalla mässäilystä puhukaan. Teksti on kevyttä ja helppoa luettavaa, mutta sisältö aika ajoin hirvittävää, usein koskettavaa ja onneksi monessa kohtaa myös ajatuksia herättävää. Tämän vaikeasti löydettävän tasapainon on Seierstad onnistunut löytämään.
Åsne Seierstad: Yksi meistä – Kertomus Norjasta, WSOY, 2014, s.585.