Yö: Loisto
30.09.2009 klo 2.11 | Pasi Huttunen
Kuten aikaisemmillaan, raiskaa Yö albumillaan niin suomirockin kuin suomalaisen lyriikankin perinteitä. Yön kovin fani on kuulemma Olli Lindholm, mutta levy- ja keikkamyynnistä päätellen hän ei ole yksin. Yön suosiosta kertoo, että Uljas #7:n lyhyt arvio Loistosta kirvoitti heti lukijapalautetta. Yö-diggari soitti kyseenalaistaakseen ylläolevaa väitettäni, jossa väitän bändin raiskaavan yhtä ja toista.
Pysyn kannassani, mutta palaute muistuttaa, että Yö on merkittävä suomalainen orkesteri. Harva suomalainen bändi jakaa mielipiteitä näin voimakkaasti. Yö on niitä harvoja bändejä, joiden kuunteleminen tuottaa minulle lähes fyysistä pahoinvointia. Sen luotaantyöntävyyden takana täytyy olla jotain, mitä ei voi palauttaa yksilöpsykologisiin seikkoihin. Yö kertoo jotain sellaista suomalaisesta musiikista ja suomalaisuudesta, että se on monille sietämätöntä kuultavaa. Sen melodramaattinen melkein rock, mutta ei kuitenkaan ihan iskelmä nostattaa vihaa tai rakkautta, vaikka kulkeekin turvallisesti laveaa keskitietä. Sanoitukset pelaavat poprock-lyriikan käytetyimmillä palikoilla. Palikat on osattu laittaa taloudellisesti tehokkaaseen järjestykseen, mutta sisältöä niistä on turha hakea. Sisältönä voisi pitää Parrasvalojen tilitystä tähteydestä: Ja ehkä tämän laulun/ vielä silloin laulaa saan/ kun katseet kertoo/ on aika luovuttaa./ Se tekee kipeää/ jos sen vielä ymmärtää. Mutta Lindholm tuskin on ymmärtänyt. Kappale (lapsikuoroineen, voi hyvä tavaton!) lopettaa levyn, mutta ilmeisesti ei uraa.
Yö ei ole trendikäs, kansainvälinen, urbaani, tarpeeksi juntti, kokeellinen, vientiin kelpaava, vaihtoehtoinen tai edes itseironinen. Popeda lienee toinen joko erittäin vihattu tai erittäin rakastettu suomalainen bändi, mutta heidän tuotannossaan voi nähdä itselleen nauramista ja oman mielekkyyden pohdintaa. Yön tuotannossa ei.
Tuskin löytää huoltoaseman cd-hyllyä, josta ei voisi poimia ainakin yhtä Yön levyä ja kun autoillessa selaa radiokanavia, niin todennäköisyys törmätä Yön biisiin on vähintään 60 prosenttia. Ainakin yksi sukupolvi on kasvanut Yön tahdissa ja soittanut Joutsenlaulua, Tia-Mariaa ja Ihmisen poikaa loputtomasti uudestaan lukemattomissa lähiöjuottoloissa. Loistolta listan jatkoksi päätynee ainakin nimibiisi ja miksei esimerkiksi Arjen kauneus keväineen, kukkasineen, mustine päivineen ja lyhyine elämineen. Maria Lundin ääni tuo kappaleeseen syvyyttä, johon Yö yksin ei ikinä pystyisi. Itsesäälinen kappale liikuttaa varmasti kyyneliin viimeistään kuudennen tuopin kohdalla valomerkin lähestyessä, kun eukkokaan/ukkokaan ei kotona ymmärrä.
Yö on helppo, valmis ja kevyt paketti. Tunnen bändin diskografiaa hiukan rajallisesti, mutta eihän kukaan ole voinut bändiltä välttyä. Siksi uskallan väittää, että bändi ei ole erityisemmin uudistunut missään vaiheessa. Toimivaa konseptia ei kannata muuttaa. Yön “Loisto”-kiertueen konsertit tulevat keräämään täysiä katsomoita lähes varmasti.
Yö on keskiluokkainen hyvin toimeentuleva omakotitaloalue ympäryskunnassa, jossa kaava määrittelee talot lähes identtisiksi ja pihateillä seisoo farmarivolvoja. Välttämättömät palvelut löytyvät turvallisesti läheltä, mutta mitään uutta ei ole tapahtunut tai syntynyt vuosikymmeniin. Olen käynyt siellä kyläilemässä, mutta mieluummin otan selkääni, kuin ostan sieltä talon.
Keskustelu
Anssi Laakso | 10.11.2009 | 11:56
Itse palautesoiton toimittaja Huttuselle tehneenä tahtoisin vielä kommentoida hänen Loisto-albumiin kohdistamaansa kritiikkiä.
Pasi Huttunen, olet oikeassa väittäessäsi Yötä kahden kuppikunnan, ihailevien sekä vihaavien kuuntelijoiden, yhtyeeksi. Yö on 80-luvun puolivälistä saakka ollut osa suomalaista populaarimusiikkia, yksi soitetuimmista ja suosituimmista yhtyeistä. Ei siis ihmekään, että bändi ja sen tuotanto saavat aikaan monenlaisia mielipiteitä. Suuret yhtyeet jakavat kansan. Myös Olli Lindholmin persoona kokemuksieni mukaan aiheuttaa joissain ihmisissä inhoreaktion.
Mielestäni on kuitenkin turha väittää, etteikö Yö olisi uudistunut vuosikymmenien aikana! Vaikka pääosan porilaisen yhtyeen kappaleista onkin sanoittanut 80-luvulta tähän päivään Jussi Hakulinen, on Yön musiikki ainakin melodisesti runsain mitoin monipuolisempaa nykyisellään. Kasariaikoihin bändin kappaleet olivat monotonisia säkeistö-kertosäe-säkeistö…-tyylisiä sikermiä lukuunottamatta muutamia helmiä (Joutsenlaulu, Ihmisen poika…). Yö on kyennyt vuosikymmenien aikana uudistumaan ajankuvan mukaan. 90-luvun suvantovaiheen ja Jussi Hakulisen Yöstä eroamisen jälkeen yhtye kykeni tekemään uuden nousun ja onkin kohonnut Suomen 2000-luvun myydyimmäksi pop-yhtyeeksi. Olli Lindholm on jopa pystynyt kehittymään laulajana ja tulkitsijana, mikä on toki tyypillistä kokeneelle ja varttuneelle esiintyjälle. Kuitenkin, Yö on uudistunut ja löytänyt paikkansa kolmena eri vuosikymmenenä suomalaisen populaarimusiikin huipulla. Yö on koskettanut sukupolvia isästä poikaan/äidistä tyttäreen, se on jo saavutus itsessään. Eikö vain?
Te, Pasi Huttunen, teitte miehen työn julkaistessanne hieman perustellumman arvion albumista tänne nettiin. Nyt olitte jo ilmeisesti kuunnellutkin koko levyn? Silti minua kummastuttaa, että Yötä inhoavaksi itseänne kutsuvana toimittajana julkaisitte oman mielipiteenne. Levyarvion, kuten muunkin kriittisen kirjoituksen, tulisi kyetä ilmaisemaan mielipidettä mahdollisimman puolueettomasti. Myöntänette, ettei se ollut mahdollista, kun jo Olli Lindholmin naama levyn kannessa aiheutti närästyksen ensioireita?
Itse porilaisena, koko elämäni Yön kappaleita kuunnelleena nuorukaisena olen myöskin jäävi arvioimaan yhtyeen uutta levyä. Pidän siitä, mutta arvostukseni yhtyettä kohtaan kumpuaa jostain syvemmältä. Tunnen Yön läpikotaisin, tunnen Yön kappaleet läpikotaisin ja jo Jussi Hakulisen riimitysten kuuleminen saa sisimmässäni lämminhenkisen reaktion aikaan.
Löydän bändistä kuitenkin myös huonoja puolia. Se on viime levyissään yksipuolistunut, koska sen albumien kappaleet koostuvat melkein yksinomaan Jussi Hakulisen sanoituksista. Vanhoissa levyissä oli välillä piristävää huomata myös esim. Pauli Hanhiniemen kädenjälki ja lyriikoiden erilaisuus. Hakulisen sanoitukset ovat todella korkealentoisia, mutta on myös muistettava, että Yö on luonut asemansa niiden kaltaisilla ylistyshiteillä. Kappaleissa on kuitenkin havaittavissa myös arkisempia piirteitä. Esimerkiksi Loisto-levyn hitti “Kiitos ja kunnia” pureutuu raskaan työn raatajan, tavallisen (porilaisen?) työläisen maailmankuvaan ja haasteisiin. Vanha suosikkikappale “Rakkaus on lumivalkoinen” taas kertoi Ollille tärkeän ihmisen kuolemasta. On siis turha väittää, että Yö sanoittaisi kappaleitaan vain dollarien vilke silmissään.
Jatkossa toivoisin levyarvosteluihin kriittistä, mutta hieman puolueettomampaa näkökulmaa. On turha ryhtyä arvostelemaan yhtyeen levyä, jos jo alkupuheessaan kertoo kuunnelleensa bändin kappaleita viimeksi 15 vuotta sitten. Ja silloinkin inhoten.
Kiitos.
Uljas
| 10.11.2009 | 14:14
| www
Yö on merkittävä suomalainen orkesteri, jonka uusi levy sen vuoksi ansaitsi mielestämme kritiikin lehdessä. Myös arvostelussa tuon esille sen, että Suomessa Yö on saanut instituution aseman.
Se, etten pidä orkesterista ei ole ollut, eikä tule olemaan este sille, että kirjoittaisin siitä arvostelun. En myöskään kokisi älyllisesti rehelliseksi ottaa arvostelun kirjoittamiseen puolueettomampaa näkökulmaa. Aion jatkossakin kirjoittaa oman mielipiteeni. Eri mieltä saa olla ja moni varmasti onkin. Erityisen palkitsevaa kriitikolle on, että eri mieltä oleva, kuten Anssi Laakso kommentoi asiaa ja aloittaa keskustelun asiasta.
Palautteen saaminen toimii palkkiona, sillä koen tehneeni ison työn siinä, että kuuntelin Yön Loiston useita kertoja ajatuksella läpi ensimmäistä lyhyttä arviota varten ja vielä useammin ja tarkemmin seuraavaa pidempää arviota varten.
Lisää keskustelua toivoen,
Pasi Huttunen
Joensuun kampustoimittaja
Anssi Laakso | 10.11.2009 | 14:38
Musiikki on mielekiintoista. Se aiheuttaa varsin eriäviä, tunnepitoisiakin, ajatuksia puolesta ja vastaan.
Sen vuoksi olikin hyvä, että kirjoitit omien tunnelmiesi mukaisen arvostelun. Sanavalinnat, joita käytit, saivat kuitenkin mieleni kuohumaan. Ei siis ollut kyse oikeastaan siitä, etteikö Yötä arvostamaton ihminen voisi kirjoittaa yhtyeestä arvostelua. Kyse oli siitä, että jopa hieman provosoiden käytit esim. Yön sanoituksista lausahdusta “Yö raiskaa suomalaisen musiikin perinteet ja lyriikat–”. Jussi Hakulisen sanoitukset eivät ole Junnu Vainion ja Heikki Harman tapaisten mestarien luokkaa, mutta suomalaisessa musiikissa on nähty ja kuultu monia menestyneitäkin yhtyeitä, joiden lyriikat ovat- en tiedä mistä.
Olen valmis lainaamaan sinulle Yön Legenda-36 suurinta hittiä-albumin, mikäli haluat lisätunnelmointia siltä saralta.
Musikaalisin terveisin,
Anssi Laakso
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Heikki Junkkari:
Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa... - Tomi Vainio:
Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta. - Anonymous:
Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.
