Tumppi Varonen & Problems: Kalevankatu 34
09.03.2010 klo 10.15 | Pertti Pulkkanen
Suomipunkin legendaarisen runorebelin Tumppi Varosen ikilegendaarisen Problems-yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa musisoivat ensisijaisesti Woude-yhtyeestä tutut kitaristi Risto Schriray ja rumpali Kimmo Kosenius, sekä Miljoonaliigassa ja kaikkien aikojen laadukkaimmassa kotimaisessa katurockyhtyeessä Smackissä vaikuttanut sekä lisäksi todellisesta rootshelmestä, eli Balls-yhtyeestä tuttu basisti Jimi Sero.
Vaikka Problemsin pitkäsoitot ovat kokonaisuuksina olleet ajoittain epätasaisia, on yhtyeen tuotannosta aina ollut poimittavissa kiistatonta klassikkotasoa edustavia kappaleita ensisinglestä Ei tää lama päähän käy alkaen. Timanttien ketjua ovat jatkaneet esimerkiksi Tapan aikaa, Maanantaina, Me, Ikkuna-Rock, Keskellä tulien, Pieleen mennyt ilta… Varsin onnistuneina voi pitää myös Problemsin 90-luvun lopussa ilmestyneitä pitkäsoittoja Niin että riittää ja Reaaliajassa.
Myös tuore Kalevankatu 34 -albumi alkaa lupaavasti. Stones ja Creedence-viitteillä leikittelevät R&R lohduttaa, Elossa oon ja Kuka meitä käskee toimivat mainiosti. Erityisesti kannattaa tsekata Ripa Schirayn biiseistä viimeksi mainittuun heittämä soolo. Pitkäsoiton edetessä vauhti tasaantuu, mutta kokeilevammat raidat Uutinen ja Valontuoja rikastavat kokonaisuutta. Levyn loppupuolelle sijoitettu, Stonesin hengessä upeasti rokkaava Laulu oli surullinen osoittautuu erääksi albumin todellisista valopilkuista ja muutama täytteenomaisempi raita puolustaa paikkaansa levyllä.
Kalevankatu 34 on yllättävänkin laadukas Tumppi Varonen & Problems-täyspitkä. Katurock elää ja potkii.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Heikki Junkkari:
Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa... - Tomi Vainio:
Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta. - Anonymous:
Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.








