The Jade: Seconds Away from Salvation
05.11.2009 klo 12.21 | Pertti Pulkkanen
Helsingissä perustettu, mutta valtaosaltaan joensuulaislähtöisistä muusikoista koostuva The Jade, jonka muodostavat Wille Rosen: laulu, Pekko Mantzin: kitara, Jann PH: basso ja Sirpa: rummut, on julkaissut debyyttialbuminsa.
Yhtyeen musiikilliset vaikutteet tulevat laajalta skaalalta 70-lukuisesta kitara- ja glamrockista alkaen. Suuri osa esikoisen biiseistä on uusionäkemyksiä alkuaan omakustanteilla Heatwave ja Slow Motions on the Fast Lanes julkaistuista kappaleista. Tuottajina ovat toimineet rautaiset ammattilaiset Petri Majuri ja Hannu Leiden, joten levyn soundipolitiikka on kohdallaan.
Samaa voi sanoa myös kappalemateriaalista. Pitkäsoiton alkuosan parhaimmistoa edustavat vahvan melodinen Roses Are Burning sekä todellinen kertosäekilleri, myös singlenä menestynyt Drowning. Lempeän kesäfiiliksen erinomaisesti tavoittava In the Air lukeutuu vimmaisine kitarointeineen ja mielenkiintoisine rytmillisine ratkaisuineen myös lähes kärkeen. The Flame yhdistää toiston taidokkaasti koukukkuuteen ja myös slovariosasto, jota edustavat Everlasting Memorial ja kuulas Beautiful Things, toimii moitteettomasti. Roseate Sky muodostuu melodisessa oivaltavuudessaan albumin loppuosan juhlamomentiksi. Sen vastapainoksi King’s Cross tavoittaa suurkaupungin kiireessään ahdistavan tunnelman lähes käsinkosketeltavalla intensiteetillä. Esikoisen todellinen kylmien väreiden nostattaja on kuitenkin likipitäen klassikkotasoinen powerpop-pala Yesterday’s Rain.
Melodisen rockin saralla The Jade on laskettavissa myös kansainvälisessä vertailussa keskeisimpiin vientitoivoihimme. Yhtyeen kappalemateriaalin iskevyys yhdistyy erottuvaan imagoon. Muutama ässäbiisi lisää ja Seconds Away from Salvation olisi lähes täydellinen pelinavaus.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- H.H.:
Samainen budjettiriihi päätti poistaa suunnitelmista myös opiskelijoille kaavaillun opintotuen huoltajakorotuksen. Idea siis kulttuuriministerillä oli helpottaa opiskelevien vanhempien... - Leo Nid:
Hallituksen budjettiriihi: “Pidennetään työuria alkupäästä.” - Ulkokotkalainen Raumalta:
Suomen saadessa mainetta ja kunniaa maailmalla parhaimpana maana asua, tuntuu typerältä valittaa järjestelmän toimimattomuudesta ja epäreiluudesta. Toisaalta, olisi...







