Kuuluisan salapoliisin Hollywood-versio kuvaa Sherlock Holmesin maanisena nerona, joka huomattavan päättelykykynsä lisäksi osaa myös tapella. Runsaasti tilaisuuksia kumpaakin tarjoutuu, kun elokuvan alussa hirtetyksi tuomittu Lordi Blackwood nousee haudastaan. Kuten Baskervillen koirassa, Holmesin täytyy todistaa yliluonnollinen hyvin toteutetuksi huijaukseksi.

Lordi Blackwoodin hahmoa rakennetaan pahan magian lähteeksi perinteisellä kuvastolla: On mustaa korppia, neitsyitä veriuhreina ja pahaenteisiä ennustuksia. Jos tuntee Sherlock Holmesin edes pintapuolisesti, mikä kuvaa hyvin omaa paneutumistani, tietää ettei tämän elokuvan maailmassa ole yliluonnollisesta kyse. Silti katsojan silmille heitetty demoninen kuvasto ja juoneen liittyvä salaseura saavat tosin hetkeksi arvailemaan yliluonnollista ratkaisua. Vain hetkeksi!

Pyrkimys mysteerin säilyttämiseen elokuvan loppuun asti johtaa hieman epäselvään alkuun, mitä edesauttaa myös suuri sivuhahmojen määrä. Lopulta katsojalle selvitetään kaikki päättelyketjut ja Holmesin tutkimusmenetelmät. Hämmennyksen tunne johtuu myös siitä, että nojatuolietsivänä yrittää luonnollisesti etsiä itsekin vihjeitä. Nopea leikkaus ja lukuisat tappelukohtaukset vielä vaikeuttavat ratkaisun selvittämistä.

Nyrkkeilykin toteutetaan Holmesin nerokkuudelle uskollisena. Päättelykyky auttaa vihollisen heikkouksien huomaamisessa ja pitää Sherlockin aina pari lyöntiä edellä. Katsojalle selviää yksityiskohtaisesti mihin sankari iskee tappelussa, kun etsivän siirto selvitetään ennakkoon hidastuksen avulla. Sen jälkeen nopeutetaan toiminta ja näytetään tulos. Muuten hyvä, mutta sama tappelu näkyy kahdesti. Slow motionilla kyllä leikitään elokuvassa hieman liikaakin.

Mysteerin ja tappelujen sijaan herkullisinta antia elokuvassa ovat Jude Law:n ja Robert Downey Juniorin roolisuoritukset. Näyttelijöiden kemiat sopivat yhteen täydelleen ja kaksikkoa on ilo seurata. Sherlockin ja Watsonin hieman epäilyttävänkin läheinen suhde toimii elokuvan ajoittaisen synkkyyden vastapainona.

Vitsailuosuuden, hidastempoisen rikospaikan tutkimuksen ja tappelukohtauksen seuratessa toisiaan hieman epäilyttää mihin muottiin elokuva haluaa asettua. Lopputulos on niin viihdyttävä, että ei sen niin väliä. Lisäpisteitä musiikkiraidasta, viulun vinguttelusta, koirasta, sekä lineaarisuuden kanssa leikkimisestä. Miinuksia jatko-osan pohjustamisesta, vaikka mielellään Guy Ritchien Holmesiin palaisikin.