Kotiteollisuuden uusin albumi Ukonhauta jylisee komeasti, vaikkakin melko tuttuja latuja sivakoiden. Levy kuulostaa tutulta ja turvalliselta Kotiteollisuudelta niin hyvässä kuin pahassakin. Bändi on hyväksi havaitun linjansa löytänyt, joten miksipä käydä sitä muuttamaan? Melankolissävytteiset sanoitukset ja raskas soundimaailma muodostavat erittäin toimivan yhdistelmän, joka iskee ainakin allekirjoittaneeseen paremmin kuin hyvin.

Monipuolisuuttakin levyltä toki löytyy. Läpyskän avausraita Ukonhauta sekä Piru irti edustavat suoraviivaisempaa rynkytystä, kun taas Loveen langennut ja Taivas tippuu ovat melodisempia, kokeilevampia kipaleita. Etenkin alun bassottelusta loppua kohti pikkuhiljaa varsin mainioksi kasvava Taivas tippuu vaatii useamman kuuntelukerran avautuakseen täysin, näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta. Radiosoittoa eniten saanut Mahtisanat edustaa KT:ta tyypillisimmillään, ja tuo erehdyttävästi mieleen aiemmat hittikipaleet.

Lyriikoista vastannut Hynynen ammentaa edelleen rutkasti aineksia Kalevalasta, ja yhdistää tähän keskiluokkaisuuteen kantaaottavia riimittelyjä. Tuloksena on pohdintaa suomalaisuudesta tässä ja nyt miehisestä näkökulmasta. Hynysen maalailema mies etsii itseään kaljapullon pohjalta, ja saa hetkeksi mielenrauhaa naisen kainalosta (tai hieman alempaa).

Kokonaisuutena Ukonhauta on toimiva paketti, joka tarjoaa taattua Kotiteollisuutta; välillä herkistellään ja toisinaan mennäään lujaa. Lähes joka kipaleesta löytyy koukkuja ja pieniä hienouksia, jotka avautuvat vasta parin kuuntelun jälkeen. Juuri tässä piileekin Ukonhautaan kaivettu nerous.