Itä-Suomen ylioppilaslehti | 05.02.2012

Haarautuvan rakkauden talo

21.08.2009 klo 3.19 | Pasi Huttunen

Toimituksen sisältä saatu kommentti ennen lähtöä tätä elokuvaa katsomaan ei antanut lupaavaa lähtökohtaa elokuva-elämykselle. “Ai, se väärä Kaurismäki!” Itsekin olin jo päättänyt, että en jaksa lähteä tätä elokuvaa katsomaan. Vasta huomattuani, että se on Mika Kaurismäen ohjaama musta komedia, päädyin pressinäytökseen.

Haarautuvan rakkauden talo on muistaakseni ensimmäinen suomalainen mustaksi komediaksi luokiteltu elokuva, jonka olen nähnyt. Ja Mika Kaurismäki on tehnyt ainakin yhden hyvän elokuvan. Tai ehkä Honey Baby (2004) ei ollut mikään suunnattoman hyvä elokuva, mutta pidin sen juurettomasta epäkansallisuudesta ja kummallisista henkilöistä ja tapahtumista.

Haarautuvan rakkauden talo ei päässyt huonoudessa ennakkoluulojeni tasalle. Siinä oli paljon hyvää. Ainakin se tuntuu selvältä, että siitä tulee taloudellinen menestys ja Jussi-magneetti. Hannu-Pekka Björkman, Elina Knihtilä ja Kati Outinen tekivät kaikki elokuvassa mieleenpainuvat roolityöt. Anna Eastedenistä ei ohjaaja tuntunut saavan irti oikein mitään, mutta vielä masentavampi oil Irina Björklundin sivurooli. Eastedenin taidoista en tiedä, mutta parhaimmillaan Björklund on loistava näyttelijä. Tällä kertaa meni pahasti riman ali. Turha roolihahmo, jonka puheesta ei saanut selvää.

Tarina oli varsin outo, mutta varmasti tarkoituksella. Mustassa komediassa outous kuuluu jossakin määrin asiaan ja Kaurismäen elokuvassa vielä enemmän. Loppukuva, jossa aviopari Björkman ja Knihtilä kävelevät kesäisellä pellolla kruunasi koko touhun selittämättömyydellään.

Avioerosta ja eroamisen vaikeudesta elokuva ei sano oikein mitään. Edes kohtaus, jossa pari makaa avoimessa haudassa vierekkäin ja tekee sovintoa ei säväytä. Kenties elokuvan myyntiä kuitenkin kohottaa se, että loppupuolella kaikki harrastavat kilvan seksiä.

Sen verran runsaasti elokuvassa on farssin piirteitä, että tästä saisi sovitettua helposti esityksen kesäteatteriin. Elokuvana ei paljon mistään kotoisin, mutta mehevä tarina yhteensattumineen ja tisseineen toisi kummasti ryhtiä keskivertokesän kesäteatteritarjontaan. Jotain samantyyppistä olen joskus nähnytkin – muistaakseni Utransaaren kesäteaterissa.



Jätä kommentti

Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.





  • Heikki Junkkari:
    Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa...
  • Tomi Vainio:
    Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta.
  • Anonymous:
    Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.