Jos haluaa musiikillisen vastineen sille, että joku hyökkää kimppuun ja tukistaa ja potkii säälimättä nivusiin, kannattaa kuunnella Hebosagilin uusinta Ura-levyä. Bändin musiikissa on vaikutteita vanhasta stonermeiningistä ja uudemmasta väkivaltaisesta hevistä. Soundi on rupinen ja yhtye ei paljon kysele, kun levyn aloittava Ovet auki -kappale repii kuulijan korvat auki. Tätä levyä kuunnellessa on hyvä laittaa vaimo ja lapset naapuriin evakkoon.
Levyn edetessä meininki vähän rauhoittuu. Mutta sitten tulee mainio Taloni on tulessa, jossa lauletaan: ”Voisitko välillä olla hiljaa? Kivet suussa on paha puhua.” Kuulijan mielikuvituksen varaan jää pohtia, millaiset kivet suussa ovat.
Hebosagil osaa välillä hidastaa ja tunnelmoida. Tässä mielessä hyviä vertailukohtia olisivat Kyuss ja ehkä vanha Melvins. Tietyllä tapaa levyn hitaammat kappaleet tuntuvat pettymykseltä, kun alku on niin luja ja voimakas. Kuitenkin suvannot ovat perusteltuja, sillä jos koko levy olisi samanlaista kaahausta, kuulo ja ajatus siinä puuroutuisivat.
Mieltä lämmittää levyn vanhahtava soundi ja bändin aggressiivinen ote. Studiossa ei ole liikoja kikkailtu ja veikkaisin, että yhtye kuulostaa livenä hyvin samanlaiselta kuin levyllä. Tämä on pelkästään hyvä asia, sillä liian moni levy kuulostaa kristallinkirkkaalta ja virheettömältä. Näin ollen livenä joutuu kohtaamaan kamalan pettymyksen, kun inhimillisiä virheitä tekevät soittajat kahlaavat kappaleitaan läpi. Hebosagil tarjoaa juuri sitä mitä lupaa: puolituntisen kovaa mättöä ja pinnan alla kytevää inhoa.