Amica taipui opiskelijoiden tahtoon – Nyt joka päivä rapeita kalapaloja

Teksti ja kuvat: T.H. Korstén
ISYY:n edunvalvonta opiskelijoiden puolesta alkaa vihdoin tuottaa konkreettisia tuloksia.

Itä-Suomen yliopiston Amica-kampusravintoloissa on 1.4. alkaen tarjolla lounaaksi rapeita kalapaloja ja tartar-kastiketta joka päivä, myös lauantaisin. Päätöksen taustalla oli Uljaan tekstiviestipalstalla jo vuosia jatkunut aktiivinen kampanjointi. Asian vahvisti Amican Savo-Karjalan aluekomentaja Pekka Karse (kesk.).

”Mielestämme on tärkeää, että synergisoimme monipuolista ravitsemusmekanismiamme kohti alati kvalitatiivisempaa markkinajargonia”, Karse toteaa. ”Meille on myös oleellista rekognisoida hiljaisen tiedon potentiaali aktiivisella kansalaiskokemuksen kentällä sekä kehittää organisaatiomme kehittymistä tuloshakuisella visiolla”, aluekomentaja jatkaa.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan tuutorointisihteeri Jarno Pitko pitää nyt toteutuvaa uudistusta merkittävänä voittona opiskelijoiden edunvalvonnalle. Pitkon mielestä uudistus antaa ylioppilaskunnalle vahvan viestin siitä, että aktiivisella toiminnalla voi todella vaikuttaa yliopiston asioihin.

”Kampanjamme rapeiden kalapalojen puolesta on pitänyt asiaa näkyvillä jo useita vuosia. Olen hyvin tyytyväinen siitä, että nyt alkaa näkyä todellisia tuloksia”, Pitko myhäilee. ”ISYY ei kuitenkaan tyydy vain puolittaisiin ratkaisuihin, vaan jatkossa kampanjoimme entistä päättäväisemmin myös sinappirelish-kastikkeen kieltämisen puolesta”.