Alexi Laiho on luotsannut Children of Bodomin metallimaailman jättiläiseksi. Bändin vaikutus näkyy ja kuuluu kauas, mutta mies itse on pitänyt jalat maassa. Maiju Pohjolainen ja Tj Fowler, teksti & Maiju Pohjolainen, kuva
Sade ropisee Väinölänniemen stadionrakennuksen kattoon. Sateensuojassa stadionin pukuhuoneessa puhe kääntyy tietenkin pettymyksen tuottaneeseen Suomen kesään. Puolet vuodesta Los Angelesissa asuva Children of Bodomin nokkamies Alexi Laiho olisi jo melkein valmis palaamaan takaisin Losin aurinkoisiin maisemiin.
Vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Vaikka festarisää ei ole ideaalinen, odottelee Laiho silti innolla puolelta öin alkavaa keikkaa Kuopio RockCockin stadionlavalla. Päivän pääesiintyjän titteli on tietenkin varattu Bodomille.
”Emme ole soitelleet Kuopiossa turhan usein. Uskon, että jengi on valmis pitämään tänään kunnolla hauskaa.”
Kunnon keikkarumba alkaa kuitenkin vasta lokakuussa, kun yhtyeen yhdeksäs albumi I Worship Chaos ilmestyy. Ensimmäinen maistiainen levyltä julkaistiin heinäkuun alussa. Keskitempoisen, jopa groovaavan Morrigan-kappaleen innoittajan toimi samaa nimeä kantava sodan, taistelun ja hedelmällisyyden jumalatar.
”Noituus ja mytologia ovat kiehtoneet minua lapsesta asti. Parin viime vuoden aikana olen tutustunut aiheeseen vieläkin syvemmin. Tuo tulee varmasti näkymään uuden levyn lyriikoissa”, Laiho kertoo. Tulevan julkaisun kansilehtinen kannattaa siis lukaista ajatuksella läpi.
”Lyriikoilla tulee olemaan muutenkin aiempaa suurempi rooli albumilla.”
Musiikillisesti I Worship Chaos ei tule tekemään täyskäännöstä Bodomin entiseen tuotantoon verrattuna. Luvassa on jälleen synkkää, nopeaa ja raskasta mättöä, mutta rakenteellisesti biisit ovat aiempaa yksinkertaisempia ja kenties myös tarttuvampia.
”Jep, minusta on selvästi tulossa vanha!” Laiho tirskahtaa.
Children of Bodomin ensimmäisen levyn julkaisusta tulee pian kuluneeksi jo parikymmentä vuotta. Yhtye on tuskin kenellekään pari-kolmekymppiselle suomalaiselle tuntematon. Moni muistanee, miten skeittaripojat ja muutkin luukuttivat Bodomin ensimmäisiä levyjä koulujen levyraadeissa, opettajien tietenkin kauhistellessa mankasta tulevaa death metallin räimettä.
Bodom on edelleenkin monen nuoren ja vanhemmankin metalliyhtyeen suurimpia innoittajia – tiedostaen tai tiedostamatta. RockCockissakin festarireportterit utelevat Laiholta ohjeita maailmanvalloitukseen. Hän suostuu lyömään pöytään pari ässää hihastaan.
”Vaikka musiikkimaailma on pyörähtänyt päälaelleen, tietyt asiat eivät ole muuttuneet. Menestyäkseen täytyy osata soittaa! Voit luottaa myös siihen, että pääset kiertämään maailmaa vaikka loppuelämäsi ajan, jos tiedät, miten vedetään perseelle potkivia livekeikkoja.”
Näillä eväin Bodomistakin lienee tullut metallimaailman jättiläinen, joka on räjäyttänyt ja räjäyttää edelleen kymmenien tuhansien ihmisten yleisöt mylvimään. Silti toimittajien edessä istuvalla Laiholla tuntuu olevan jalat tukevasti maan pinnalla.
Tennesseeläinen musiikkitoimittaja kysyy Laiholta, minkä Elviksen biisin Bodom coveroisi, jos olisi pakko valita. ”Tuntuisi niin väärältä coveroida Elvistä, ja tämä tulee jätkältä joka on laittanut Britney Spearsiakin uuteen kuosiin!” Laiho huudahtaa. ”Mutta olisi tosi hysteeristä ja luultavasti myös todella kamalaa tehdä cover Love me Tenderistä. Punkrock-blackmetalversiona tietysti.”
Illan RockCockin keikalla moshpitit pyörivät tiuhaan. Kakkoskitarassa nähtiin uusi kasvo, kosketinsoittaja Janne Wirmanin veli Antti Wirman, joka toimii keihäsmiehenä ainakin tämän kesän ajan. Pitkään Bodomissa taituroinut Roope Latvala jätti yhtyeen kahdentoista vuoden jälkeen. Syyksi kerrottiin, ettei Latvala ollut enää täysillä mukana bändin touhuissa. Muut olivat löytäneet vanhan nuoruuden intoiluvaiheen päälle.
Intoa ei RockCockin keikalta puuttunut. Children of Bodom yllätti keikkakunnollaan niin nuoret kuin vanhemmatkin Bodom-fanit. Settilista koostui oikeastaan kokonaan perinteisistä Bodom-hiteistä. Yhtye päätti festarit maagisesti loistavaan metallielämykseen, moshpittiin, In Your Faceen ja ilotulitukseen.
Children of Bodomin settilista Kuopio RockCockissa 2015:
Are You Dead Yet?
Sixpounder
Hate Me!
Silent Night, Bodom Night
Needled 24/7
Everytime I Die
Halo of Blood
Scream for Silence
Living Dead Beat
Bodom After Midnight
Lake Bodom
Downfall
Angels Don’t Kill
Hate Crew Deathroll
Encore:
In Your Face
Haastattelu tehty yhteistyössä Skullbanger Median kanssa. (Linkki: www.skullbanger.net)