Irtisanomisten varjo kaatoi hallituspalkkioiden korotuksen
19.01.2012 klo 4.48 | Jarkko Kumpulainen, teksti
Itä-Suomen yliopiston kollegio kumosi yksimielisesti yliopiston hallituksen jäsenten palkkioiden korotusesityksen. Rehtori Perttu Vartiaisen esityksestä kokouspalkkioita esitettiin nostattavaksi sadalla eurolla jäsentä kohden eli 400 euroon per kokous. Hallituksen puheenjohtajan kuukausipalkkioita puolestaan esitettiin korotettavaksi tuhannesta 1500 euroon ja varapuheenjohtajan 500 eurosta 750.
Kollegion jäsen ja henkilöstöjärjestö Pardian pääluottamusmies Juha Riepponen hämmästelee, että hallituspalkkioita yritetään nostaa juuri, kun yliopiston johto on päättämässä 50 ihmisen irtisanomisesta.
”Rehtori osoitti erittäin huonoa pelisilmää, kun meni esittämään korotuksia tämmöisessä vaiheessa”, Riepponen toteaa.
Närkästystä aiheuttanut esitys olisi korottanut kymmenjäsenisen hallituksen kokouspalkkiokuluja tuhat euroa kokousta kohden, ja kuukausimenoja puheenjohtajiston palkkion korotuksina 750 euroa.
Yliopiston hallituksen on tarkoitus vahvistaa joulun alla päättyneiden yhteistoimintaneuvottelujen tulos kokouksessaan 27. tammikuuta. Neuvotteluissa päädyttiin 50 työntekijän vähentämiseen. Alun perin yliopiston johto esitti 60 henkilön vähennystä.
Henkilöstöjärjestöt ovat tyytymättömiä tulokseen. Näkemyseroja on muun muassa siinä, että henkilöstöjärjestöjen mielestä tarvittaviin vähennyksiin yllettäisiin eläkesiirtymän kautta. Työntekijät epäilevät myös henkilöstövähennysten sotivan yliopiston tutkimuksen- ja opetuksen kehittämistavoitteita vastaan.
Lisätietoa:
Yliopiston yt-neuvottelujen tulos oli pettymys työntekijöille
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- tickke/vickke:
kelle ei käy- rokki - Anne-Mari:
Asiaa! Edustan itse 94-2000 pienen opiskelijamäärän (75 kurssillaan) aikana opiskellutta lääkäriä. silloin meitä oli max 6 samassa ryhmässä. Opetan edelleen silloin tällöin ja... - Grandfather.:
Äitimyytti on kyseenalaistettu. ” Lastensuojelijoita” on alettu kouluttamaan ja palauttamaan ruotuun, sekä yliopistojen, että viranomaisten toimesta, Etelä-Karjalan...









