Ylioppilaskunnat sanoutuvat jyrkästi irti rasismista
20.03.2009 klo 1.24 | Pasi Huttunen
Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunta ja Kuopion Yliopiston Ylioppilaskunta painottavat torstaina annetussa kannaotossaan, että ylioppilaskuntien kanta rasismiin on jyrkän kielteinen.
JoYY:n hallituksen puheenjohtajan Markus Kytölän ja KYY:n hallituksen puheenjohtajan Veli-Matti Lammentaustan liittyminen rasistisena pidettyyn Facebook-ryhmään ”Autetaan somaliystävämme takaisin kotiin” on kannanoton mukaan tehty puhtaasti yksityishenkilönä. Liittyminen ei edusta ylioppilaskuntien linjaa, eikä ylioppilaskuntia tule yhdistää rasistisiin ryhmiin.
“Yksi ylioppilaslehden tärkeimmistä tehtävistä on synnyttää keskustelua jäsenistön ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Keskustelussa on nähtävissä väärinymmärryksiä ja ylioppilaskunnat pyrkivät oikaisemaan näitä läheisessä yhteistyössä yliopistojen hallinnon kanssa”, kannanotossa todetaan.
Ylioppilaskunnat toivovat keskusteluyhteyden yliopistoihin säilyvän jatkossakin avoimena ja mahdollistavan erilaisten näkökulmien esille tuomisen.
“Ylioppilaskuntien tavoitteena on, että yliopistoyhteisön keskuudessa vallitsee moniarvoinen, keskusteleva ja suvaitsevainen ilmapiiri.”
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Anne-Mari:
Asiaa! Edustan itse 94-2000 pienen opiskelijamäärän (75 kurssillaan) aikana opiskellutta lääkäriä. silloin meitä oli max 6 samassa ryhmässä. Opetan edelleen silloin tällöin ja... - Grandfather.:
Äitimyytti on kyseenalaistettu. ” Lastensuojelijoita” on alettu kouluttamaan ja palauttamaan ruotuun, sekä yliopistojen, että viranomaisten toimesta, Etelä-Karjalan... - Heikki Junkkari:
Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa...








