UEF ulkoistaa painopalvelunsa. Joensuun yliopistopainon 5,5 henkilötyövuotta siirtyvät kilpailutuksen voittavan tarjoajan palvelukseen. Tarjouksia tuli kaksi.
Väkeä vähennetään ulkoistamalla, lakkauttamalla ja yhdistämällä
03.06.2010 klo 2.10 | Pasi Huttunen
Henkilöstön vähennyksien lisäksi Itä-Suomen yliopisto leikkaa toimintojaan osana hallinnon ja tukipalveluiden tuottavuusohjelmaansa. Hallintokeskuksen ja tietotekniikkakeskuksen tietohallinnot sekä opintopalvelut ja oppimiskeskus yhdistetään vuoden 2011 alussa.
Ekologian tutkimusinstituutin tukipalvelutoiminnot, eli paja- ja laboratoriotoiminnat lakkautetaan viimeistään vuoden 2011. Lakkautus on edessä myös luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan kalantutkimusyksiköllä. Tarvittavat tutkimuksen tukitoiminnot järjestetään osana biologian laitoksen palveluja tai hankitaan tarvittaessa kilpailuttamalla.
Yhteenlaskettuna henkilöstöä vähennetään tuottavuusohjelman ja painopalveluiden kilpailutuksen yhteydessä 70,5 henkilötyövuotta, joista 26 irtisanomisten tai irtisanoutumisten kautta. Muihin yksiköihin siirrettävien kolmen henkilötyövuoden tulevaisuus on vielä epävarma, sillä jos siirto ei syystä tai toisesta toteudu, saattavat hekin saada potkut.
Joensuun yliopistopainosta yliopisto vähentää 5,5 henkilötyövuotta liikkeenluovutuksella. Painopalveluiden kilpailutuksen tarjousten jättöaika päättyi 25. toukokuuta. Joensuun kampuksen osalta tarjouksia tuli kaksi. Yliopistopainon työntekijöiden tilanne on sikäli muita vähennettäviä parempi kilpailutuksen voittaneen tarjoajan täytyy sitoutua ottamaan yliopistopainon henkilöstö palvelukseensa.
UEF:n hallitus päätti hallinnon ja tukipalvelujen tuottavuusohjelmasta kokouksessaan 1. kesäkuuta.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Heikki Junkkari:
Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa... - Tomi Vainio:
Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta. - Anonymous:
Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.








