Itä-Suomen ylioppilaslehti | 06.02.2012

UEF aikoo leikata tuutoreilta palkkiot

09.03.2010 klo 2.45 | Jarkko Kumpulainen

Itä-Suomen yliopiston säästöleikkuri on pureutunut nyt opiskelijatuutoreiden palkkiohin. Leikkaussuunnitelmat närästyttävät erityisesti Joensuun kampuksella, jossa on tähän saakka maksettu tuutoreille 130 euron korvaus työstään. Kuopion kampuksella opiskelijoiden vertaisohjaus on puolestaan hoidettu viime vuodet vapaaehtoisvoimin.

Ainejärjestöt Joensuussa ovat esittäneet vastalauseita palkan poistumisesta. Myös Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY on huolestunut siitä, että opiskelijat joutuisivat tekemään yliopistolle tulevaisuudessa töitä ilmaiseksi.

”Annettua kolmea opintopistettä ei voi pitää palkkana siitä työstä, mitä vertaistuutorit tekevät. Pistemäärä ei myöskään riitä kattamaan sitä tuntimäärää, minkä vertaistuutori keskimäärin työhönsä käyttää”, kertoo ylioppilaskunnan tuutorointisihteeri Katja Suvanto.

Kaikki opiskelijat eivät voi lisätä tuutoroinnista saatavia opintopisteitä mihinkään opintokokonaisuuteensa. Kaikkiaan tuutoripalkkioista luopuminen säästäisi yliopiston varoja noin 26 000 euroa.

Osa ainejärjestöistä on Joensuussa väläytellyt Suvannon mukaan myös lakkoa. Ensi syksyn tuutorihaku päättyy 19. maaliskuuta ja tällä hetkellä hakemuksia on tullut 50. Yhteensä tuutoreita tarvitaan kaksisataa.

”En uskalla vielä vetää johtopäätöksiä mistä hakijamäärän vähyys johtuu. Nyt on tietysti hiihtoloma-aika ja yleensähän hakemukset tulevat viime hetkellä”, Suvanto sanoo.

Ennen yhteensulautumista yliopisto on hoitanut tuutoroinnin Joensuussa opintopalvelujen välityksellä ja Kuopiossa tuutoripalvelut on ostettu ylioppilaskunnalta. Jatkossa Itä-Suomen yliopisto siis omaksuisi Kuopion yliopiston entisen mallin.


Keskustelu


Mira  | 6.5.2010 | 11:24

Miksi UEF:lla on sitten varaa ostaa kv-tuutorointikoulutukseen 50 kpl pizzeriapitsoja, à 7e/kpl, ? Kysynpä vaan! Jos tällä tavalla halutaan “kiittää” opiskelijoita siitä, että he omilla resursseillaan hoitavat kv-opiskelijoiden opastuksen, kuljetukset jne., niin onpa tekopyhää. Esimerkiksi yksi reissu linja-autolla vaihtarin saattamiseen asunnolleen maksaa min. 5 euroa, ja reissuja joutuu tekemään jopa 5. Lisäksi tulevat osallistumismaksut yhteisiin tapahtumiin, puhelinkulut…mitä vielä? Loppusumma on sellainen, ettei ainakaan minulla olisi (ollut) varaa lähteä kv-tuutoriksi tänä vuonna. (Eihän sen pitäisi olla rahasta kiinni, vaan halusta.)



Jätä kommentti

Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.





  • Heikki Junkkari:
    Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa...
  • Tomi Vainio:
    Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta.
  • Anonymous:
    Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.