Yliopiston hallitus päättää kesäkuun alussa, kuinka paljon väkeä irtisanotaan. Yliassistentti Antero Puhakka on pettynyt siihen, että työnantajapuoli ei yt-neuvotteluissa joustanut 80 henkilötyövuoden vähentämistarpeesta.
Työntekijät apeissa tunnelmissa yt-neuvottelujen päätyttyä
26.05.2010 klo 2.43 | Pasi Huttunen
Eilen päättyneiden Itä-Suomen yliopiston yt-neuvotteluiden yhtenä työntekijäpuolen edustajana ollut yliassistentti Antero Puhakka kuvailee työntekijäpuolen tunnelmia apeiksi.
“Sinänsä neuvottelut olivat asialliset, mutta onhan se pettymys, kun työnantajapuoli ei tullut yhtään alaspäin 80 henkilötyövuoden vähennystarpeesta. Kun irtisanomisia perustellaan toiminnallisilla syillä, olisi niitä toiminnallisia syitä pitänyt analysoida tarkemmin. Jättämässämme yt-vastineessa kyseenalaistamme yt-menettelyn tarpeellisuuden”, hän kommentoi.
Puhakka on tyytyväinen siihen, että neuvottelut yliopiston lupaamasta tukipaketista sujuivat hyvässä yhteishengessä.
“Laki ei edellytä kovin kummoista muutosturvaa, mutta neuvotteluissa onneksi saatiin kasaan lain edellytyksiä laajempi muutosturvapaketti. Esimerkiksi määräaikaisen työsuhteen päättäviä saatiin neuvoteltua paremmin mukaan turvan piiriin. Tukipaketti pehmentää jonkin verran, mutta eihän tämä missään tapauksessa kovin riemukasta ole”, hän toteaa.
Irtisanottaville on luvassa henkilökohtaista ohjausta työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi irtisanottavilla on mahdollisuus esimerkiksi työllistymisvapaaseen irtisanomisaikana.
“Yliopisto selvittelee myös mahdollisuuksia sijoittaa työntekijöitä tiedekuntiin irtisanomisen sijaan, jos osaaminen kohdentuu oikein. Samoin irtisanominen voidaan muuttaa uudelleensijoittamiseksi, jos vakansseja vapautuu irtisanomisaikana. Lain mukaan työnantajalla on tietenkin myös takaisinottovelvollisuus”, Puhakka kertoo.
Yliopiston hallitus päättää henkilöstön vähennyksistä ja tukipaketista kokouksessaan 1. kesäkuuta. Yt-neuvottelujen piirissä olevalle henkilöstölle järjestetään infotilaisuudet 2. kesäkuuta.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Heikki Junkkari:
Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa... - Tomi Vainio:
Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta. - Anonymous:
Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.








