Itä-Suomen ylioppilaslehti | 05.02.2012

Sadan tonnin apuraha varmisti SciFestin jatkumisen

02.03.2010 klo 10.43 | Pasi Huttunen

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Joensuun Tiedeseura ry:lle 100 000 euron apurahan SciFest-tapahtuman järjestämiseen. Käytännössä apuraha tarkoittaa sitä, että nyt SciFest voidaan varmuudella järjestää myös vuonna 2011.

“Kulttuurirahaston myöntämä avustus merkitsee käytännössä sitä, että ensimmäistä kertaa SciFestin koko historian aikana voimme sanoa varmasti että tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna”, Joensuun Tiedeseuran tiedottaja Pauliina Korhonen toteaa tyytyväisenä.

Apuraha mahdollistaa myös tapahtuman aiempaa pitkäjänteisemmän suunnittelun. Joensuun Tiedeseura tuleekin laajentamaan SciFestin toimintaa myös jokavuotisen tapahtuman ulkopuolelle.

“SciFest-työpajat voivat hyvin jatkua eri muodoissa koko kouluvuoden tai jopa useita vuosia, huipentuen aina keväällä järjestettävään isoon tapahtumaan joka kerää kaikki toimijat yhteen. Nyt tarvitaan vain ennakkoluulottomia kumppaneita koulumaailmasta, yliopistoista ja yrityksistä ideoimaan ja toteuttamaan täysin uudenlaista ja jännittävää tiedekasvatusta, josta voi hyvin tulla seuraava menestyksekäs suomalainen vientituote”, Joensuun Tiedeseuran puheenjohtaja ja Itä-Suomen yliopiston professori Erkki Sutinen hehkuttaa.

Tänä vuonna SciFest järjestetään 14.–17.4. Teemana on luonnon, yhteiskunnan ja kulttuurin monimuotoisuus.



Jätä kommentti

Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.





  • Heikki Junkkari:
    Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa...
  • Tomi Vainio:
    Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta.
  • Anonymous:
    Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.