Rokumentin tiedostavampaan tarjontaan lukeutuu nigerialaisesta Femi Kutista kertova dokumentti. Hän laulaa isänsä Fela Kutin tapaan yksinkertaisista asioista. Olisi mukavaa, jos saisi ruokaa, puhdasta vettä ja ehkä sähkövalot. Heidän poliittinen manifestinsa on helppo hyväksyä ja musiikkikin on loistavaa.
Rokumentti ottaa kaupungin haltuun
06.11.2009 klo 1.13 | Pasi Huttunen
Järjestyksessään viiden Rokumentti-rockelokuvafestivaali näkyy ja kuuluu Joensuussa 11.–15.11. Luvassa on elokuvaa, rokkia ja seminaareja – muun muassa pornosta. Festivaaliohjelmisto on harvinaisen kattava ja laadukas. Festivaalin avaa Hannes Stöhrin Berlin Calling ja sen päättää David Guggenheimin It Might Get Loud. Väliin mahtuu nelisenkymmentä erilaista dokumenttia ja draamaa.
“Olemme erittäin tyytyväisiä Rokumentin elokuvaohjelmistoon. Saimme juuri ne elokuvat, joita olemme hakeneet. Ohjelmisto on todellinen täysoppimäärä rock-kliseistä, mutta erittäin viihdyttävä sellainen. Seksin ja päihteiden lisäksi elokuvissa syvennytään esimerkiksi hevin soittoon Irakissa ja dancehall-tansseihin Kingstonissa”, kertoo Rokumentin tuottaja Petri Varis.
Seminaaritarjonnasta löytyy Jouni Hynystä, Rakel Liekkiä sekä runsaasti musiikkialan ammattilaisia. Eri puolilla kaupunkia on Rokumentin sateenvarjon suojassa tarjolla runsaasti livemusiikkia.
Lisää tapahtumasta Uljaassa:
Poppia ja elokuvaa
Arvio elokuvasta Berlin Calling
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Heikki Junkkari:
Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa... - Tomi Vainio:
Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta. - Anonymous:
Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.








