Kiinnostus alaan unohtuu tarkasteluissa liian usein kun opintomenestystä ja koulutusten tehokkuutta ruoditaan. Jos työskentely on pakkopullaa, ei tuloskaan usein ole kummoinen.
Reisille menee jos ei kiinnosta
24.01.2012 klo 1.33 | Pasi Huttunen, teksti & Martin Walls/sxc.hu, kuva
Yliopisto ei tue tarpeeksi henkilökohtaiseen kiinnostukseen pohjautuvaa opiskelua. Silti henkilökohtainen kiinnostus on tärkeimpiä tekijöitä uuden tiedon tuottamisessa ja oman alan rajojen rikkomisessa. Kiinnostuksella alaan on jo maalaisjärjellä ajateltuna vahva sidos opintomenestykseen ja tutkimustieto antaa vahvistuksen oletukselle. Kiinnostus on yhteydessä etenkin oppimisen laatuun.
Helsingin yliopistossa opintopsykologina työskentelevä Johanna Mikkonen kysyy väitöstutkimuksessaan millainen rooli kiinnostuksella on yliopisto-opinnoissa ja mikä selittää opinnossa edistymistä ja menestymistä, jos opiskelu ei pohjaudu kiinnostukseen. Hän keräsi tutkimusaineistonsa eläinlääketieteellisen ja humanistisen tiedekunnan opiskelijoilta.
Tutkimuksen tulokset osoittavat Mikkosen mukaan, että kiinnostuksen roolia yliopisto-opiskelussa on tärkeää tukea. Tehokkuusvaatimukset eivät saisi johtaa ulkokohtaisen suoriutumisen ylikorostumiseen.
Johanna Mikkonen väittelee Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa kasvatustieteen alalla.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- tickke/vickke:
kelle ei käy- rokki - Anne-Mari:
Asiaa! Edustan itse 94-2000 pienen opiskelijamäärän (75 kurssillaan) aikana opiskellutta lääkäriä. silloin meitä oli max 6 samassa ryhmässä. Opetan edelleen silloin tällöin ja... - Grandfather.:
Äitimyytti on kyseenalaistettu. ” Lastensuojelijoita” on alettu kouluttamaan ja palauttamaan ruotuun, sekä yliopistojen, että viranomaisten toimesta, Etelä-Karjalan...









