Kuopion ylioppilasteatterissa lämmitellään uudestaan Tykkää Kyttyrää! -improvisaationäytelmät kovan kysynnän vuoksi.
Räkäpaskaa, kyttyrää ja Lauri laatikossa ylioppilasteatterien syksyssä
23.09.2009 klo 1.40 | Pasi Huttunen, teksti & KYT, kuva
Joensuu ja Kuopio ovat mukana ylioppilasteatterin liiton tempauksessa, jossa sama näytelmä esitetään jäsenteattereissa samalla kellonlyömällä.
Ylioppilasteatterien syksyn näytelmiin lukeutuu muun muassa kaikissa Suomen ylioppilasteatteriliiton jäsenteattereissa samaan aikaan ensi-iltansa saava Lauri on laatikossa. Joensuun ja Kuopion teatterit ovat jäseniä.
“Muita ensi-iltoja Joensuussa ovat marras-joulukuussa ensi-iltaan tuleva seitsemäs Pisarat-näytelmä sekä Michael Mckeoughin ohjaama punk-näytelmä, joka kulkee työnimellä Räkäpaska”, kertoo Joensuun ylioppilasteatterin puheenjohtaja Susanna Kotilainen.
Kuopion ylioppilasteatterissa Lauri on laatikossa aloittaa syksyn teatterikauden.
“Lisäksi lämmittelemme uudestaan pitkät Tykkää Kyttyrää! -improt, koska niitä on toivottu kovasti. Kyseessä on koko illan improvisaationäytelmä”, sanoo Kuopion ylioppilasteatterin puheenjohtaja Jari Pulkkinen.
“Tarvitsemme lisää porukkaa, sillä viime keväänä meiltä lähti paljon aktiiveja. Tärkein kriteeri pääsykokeissa on innokkuus”, hän jatkaa.
Savonlinnan ylioppilasteatterin syksyn ohjelma ei vielä ole selvillä. Ohjelmiston sanelee teatteriaktiivien määrä, josta ei vielä ole tietoa.
“Tavoitteena olisi tehdä ainakin runoesitys, jota esitettäisiin päiväkodeissa ja iltapäiväkerhoissa. Lisäksi tarkoituksena on tehdä kansansatuihin perustuva esitys pikkujouluihin Olavinlinnaan”, Savonlinnan teatterivastaava Heini Lyytinen kertoo.
Kuopion ylioppilasteatterin pääsykokeet järjestetään 1.10., ja hakemusten tulee olla perillä viimeistään 25.9. kello 12. Joensuun ylioppilasteatterin uusien jäsenten valintatilaisuus järjestetään 26.9. kello 12 alkaen Montussa. Savonlinnassa ylioppilasteatteri kokoontuu kampuksella joka viikko. Tervetulleita ovat kaikki kiinnostuneet.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Ulkokotkalainen Raumalta:
Olen ymmärtänyt, että yliopistot saavat jokaisesta maisteritutkinnosta sievoisen summan kahisevaa. Ehkäpä emoyliopistosi ymmärtää, että auttaessan sinua, edessä... - H.H.:
Samainen budjettiriihi päätti poistaa suunnitelmista myös opiskelijoille kaavaillun opintotuen huoltajakorotuksen. Idea siis kulttuuriministerillä oli helpottaa opiskelevien vanhempien... - Leo Nid:
Hallituksen budjettiriihi: “Pidennetään työuria alkupäästä.”







