Itä-Suomen ylioppilaslehti | 10.02.2012

Opintopsykologeja kaivataan jatkossakin kipeästi

31.03.2009 klo 11.19 | Pasi Huttunen, teksti & kuva

Kuopion ja Joensuun yliopistoissa on todettu selkeä tarve opintopsykologitoiminnalle. Opintopsykologit toimivat tällä hetkellä Joensuun ja Kuopion yliopistoissa hankerahoituksen turvin.

Kuopion yliopiston opintopsykologi Katri Ruth on toiminut syksystä 2008 lähtien yliopiston ja ammattikorkeakoulujen yhteisessä Esteetön opintopolku työelämään -projektissa. Joensuun yliopiston opintopsykologi Tuulia Leinonen on aloittanut syksyllä 2007 opetusministeriön W5W2-projektin rahoituksella. Molemmat toimet ovat määräaikaisia ja päättyvät vuoden 2009 lopussa.

“Tarve opintopsykologille on näkynyt muun muassa molempien paikkakuntien YTHS:n toimipisteissä, Kuopion yliopiston Missä mennään kandit 2008″ -tutkimuksessa, Joensuun ja Kuopion ylioppilaskunnissa sekä yliopistojen eri ohjaustahojen kesken ja käytännössä esimerkiksi Joensuun yliopiston opintopsykologin vastaanottokäyntien suurena määränä”, Joensuun ja Kuopion ylioppilaskuntien kannanotossa painotetaan.

Ylioppilaskunnat esittävät, että toiminnan rahoitus turvataan ja opintopsykologit tulevat vakituiseksi osaksi Itä-Suomen yliopiston ohjausjärjestelmää. Kannanotossa vedotaan Itä-Suomen yliopiston strategiaan, jonka mukaan “opiskelijoiden hyvinvointi ja valmistuminen tutkintotavoitteiden mukaisessa aikataulussa ovat etusijalla.”

“Opintopsykologi voidaan nähdä keskeisenä tekijänä näiden tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen, toimiva ohjausjärjestelmä ja opintopsykologitoiminta sen yhtenä osana lisäävät Itä-Suomen yliopiston vetovoimaisuutta opiskelijoiden silmissä”, kannanotossa todetaan.



Jätä kommentti

Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.





  • Anne-Mari:
    Asiaa! Edustan itse 94-2000 pienen opiskelijamäärän (75 kurssillaan) aikana opiskellutta lääkäriä. silloin meitä oli max 6 samassa ryhmässä. Opetan edelleen silloin tällöin ja...
  • Grandfather.:
    Äitimyytti on kyseenalaistettu. ” Lastensuojelijoita” on alettu kouluttamaan ja palauttamaan ruotuun, sekä yliopistojen, että viranomaisten toimesta, Etelä-Karjalan...
  • Heikki Junkkari:
    Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa...