Itä-Suomen yliopiston kirjasto ei nykyisillä resursseillaan pysty vastaamaan opiskelijoiden ja tutkijoiden aineistotarpeisiin. Aineistojen puute onkin keskeisin haaste kirjaston palvelutarjonnassa.
Oiva: Kirjaston aineistojen riittämättömyys vaikeuttaa tutkimusta
04.06.2010 klo 11.48 | Pasi Huttunen, teksti & kuva
Itä-Suomen yliopiston aineiston riittämättömyys hankaloittaa opiskelijoiden, tutkijoiden ja professorien työtä. Ongelma ilmenee Kansalliskirjaston keväällä 2010 tekemästä kirjastojen palveluiden laatua selvittävästä kyselystä, josta kirjastonjohtaja Jarmo Saarti ja palvelupäällikko Arja Juntunen ovat analysoineet vastauksia UEF:n osalta verkkolehti Oivassa.
“Yhteenvetona voi todeta, että kirjasto on keskeinen tekijä yliopistomme tutkijoille ja opettajille. Palvelut toimivat hyvin, mutta niissä on paljon kehitettävää. Keskeisimpänä haasteena on aineistojen, sekä painettujen että e-aineistojen riittämättömyys”, Sartti ja Juntunen toteavat.
Kyselyssä olleisiin avoimiin kysymyksiin tulleet vastaukset kiteyttävät tilannetta osuvasti:
”Kirjaston kirjat ovat joiltain osin auttamattomasti vanhentuneita, esim. biotieteiden alalta. Kurssikirjoja olisi mukava saada kirjastoon hieman enemmän”, yhdessä sanotaan.
”Uuden tutkimuskirjallisuuden saamisen mahdollisuuksia pitäisi huomattavasti parantaa ainakin ns. ihmistieteissä, joissa kirjat ovat yhtä välttämättömiä kuin laboratoriot luonnontieteissä”, toisessa todetaan.
Aineistojen riittävyyteen ei ainakaan näillä näkymin ole parannusta luvassa, sillä kirjasto sai määrärahoja aineistojen hankintaan pyydetyn 2,4 miljoonan sijaan vain 1,9 miljoonaa. Kirjasto joutui esimerkiksi perumaan suuren elektronisten lehtien paketin tilauksen, jotta koko budjetti ei olisi mennyt lehtitilauksiin.
Aineistojen riittävyydessä oli ongelmia sekä Joensuussa, että Kuopiossa jo ennen yliopistojen yhdistymistä.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Ulkokotkalainen Raumalta:
Olen ymmärtänyt, että yliopistot saavat jokaisesta maisteritutkinnosta sievoisen summan kahisevaa. Ehkäpä emoyliopistosi ymmärtää, että auttaessan sinua, edessä... - H.H.:
Samainen budjettiriihi päätti poistaa suunnitelmista myös opiskelijoille kaavaillun opintotuen huoltajakorotuksen. Idea siis kulttuuriministerillä oli helpottaa opiskelevien vanhempien... - Leo Nid:
Hallituksen budjettiriihi: “Pidennetään työuria alkupäästä.”







