Moppi ja Aivokurkiaisten toinen levy liikkuu samojen ruumiinaukkojen alueella kuin esikoinen Homorakkautta. Huumorimusiikiksi leimaaminen on tapa typistää merkitykset vähiin. Mikä kyrvän imemisessä oikein naurattaa?

Kukaan toinen ei taida laulaa yhtä suorasukaisesti ruumiillisesta rakkaudesta kuin Moppi ja Aivokurkiaiset. Iloliemi kuuluu kaikille, mulkkua lutkutetaan ja sormia työnnetään pyllyreikiin, ja kriitikot tuppaavat arvioissaan niputtaa yhtyeen huumorimusiikiksi.

”Kun kriitikot tahtovat sanoa mahdollisimman ilkeäksi, ne sanovat meitä huonoksi huumorimusiikiksi. Se on defenssi, torjuntaa. Kun lauletaan homosta ja kyrvästä, se on huumorimusiikkia”, yhtyeen solisti ja lauluntekijä Moppi toteaa.

Ensimmäisen homostelulevyn jälkeen toisessa platassa on edetty myös heterorakkauden alueelle. Käsittelytapa on säilynyt yhtä vulgaarina.

”Seksuaalisuus on hämmentävä asia, mikä tarjoaa hyvät mahdollisuudet tehdä taideteoksia. Kun asiat ovat kipeitä, niihin liittyy paljon jännitteitä. Kun johonkin ei saa koskea ja meneekin tiettyyn suuntaan, siellä onkin kauhea meininki.”

Moppi sanoo olevansa ujo poika, eikä hänellä ollut keinoja pärjätä kliseisessä maailmassa. Kirjoittamattomat säännöt määrittelevät, miten seksuaalisuudesta sopii puhua.

”Tytöt ovat kissoja ja pojat koiria. En pärjännyt nuorena siinä pelissä. Ehkä tarvitaan herkkyyttä ja hiljaisuutta, jotta ehtii huomata asioita.”

Imetään niin pitkään, että spermat roiskuu kasvoille, on Iloliemen hokema. Kun sanat leikkaavat tajunnan, ensireaktio on usein hämmentynyt nauru. Moppi ajattelee naurun olevan sekä vallanpitäjien vihollinen että vallankäytön väline.

”Olen kovasti nauranut, kun olen tehnyt biisejä. Esimerkiksi nudismin aakkoset on hassusti sanottu. Nauru liittyy myös oivallukseen.”

Moppi on kotoisin Pohjois-Savosta, ja hän on käynyt Kuopion musiikkilukion. Lukioaikoina hän soitti Mikko Torvisen Koirat-yhtyeessä Risto Ylihärsilän kanssa. Sittemmin Risto löi diskopalloineen koko kansan tietoisuuteen, ja koko kopla soittaa yhä yhdessä Mikko Torvisen Viihdeorkesterissa. ”Viihdeimperiumi on savolaisten mafia Tampereella ja Helsingissä. Me emme ole pop-hinttareita, vaan olemme maalta. Kun maalta tullaan kaupunkiin, se tuo tiettyä särmää”, Moppi tiivistää.

Sekä Moppi että Risto tamperelaistuivat.
”Tampereella on rentoa, pehmeää ja kivaa. Kuopiossa oli Domino-baari, mutta muuten tunsin itseni ulkopuoliseksi. Kaikki, jotka kuuntelivat Pixiesiä, lähtivät Kuopiosta pois. Se oli esteettinen kysymys.”
”Viihdeimperiumissa jokaisen on edustettava vahvasti omaa persoonaansa. Vittuilu on ympyrän sisällä kovaa, mutta kyllä me tuetaankin toisiamme.”

Ennen Aivokurkiaisia Moppi soitti Ville Koistisen ja Riston kanssa Kukassa, joka teki perin romanttista musiikkia. Homorakkaus ja aukkolaulut eivät ole helppoa kuunneltavaa. Silloisen ja nykyisen tekemisen ero näkyy konkreettisessakin lähestyttävyydessä. ”Kukan kautta sain paljon kavereita, ja ihmiset tulivat juttelemaan baareissa. Aivokurkiasten kanssa on tullut ehkä kolme tuttavaa ja nekin bisnesmaailmasta.”

Aina riittää kuitenkin niitä, jotka tulevat keikoille ja ostavat anaalisia levyjä kuunneltavaksi.
”Tietenkin pitää olla huomaavainen muista ihmisiä kohtaan. Kukaan ei halua kuulla kaikkea, mitä muiden mielessä liikkuu.”

Too much information -heittoja viljelevälle Moppi ja Aivokurkiaiset ovat arvatenkin liikaa. Laulajaa alkaa naurattaa. ”Ne ovat levyjä, jotka voi laittaa pois päältä ja joita ei ole pakko kuunnella.”

Hämmennys ei ole vierasta lauluntekijällekään. Moppi kirjoitti kappaleen Homorakkautta viitisen vuotta ennen levytystä. Laulun harjoitteleminen oli aluksi hyvin kiusallista.

”Minulla oli vaikeuksia tottua siihen, millaisia lauluja tein. Mietin lauluja koko ajan. Kun on töissä jossain päiväkeskuksessa ja siivoilee, säikähtää hyräillessään, että en kai minä nyt niitä lauluja laula”, Moppi puuskahtaa.

Ennen kaikkea hän tahtoi tehdä jotain omaa, sellaista, mikä pysyy ja mitä kukaan ei ole aiemmin tehnyt.
”Siihen aikaan seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset pyörivät päässä ja haittasivat elämää. Plomp, plomp, plomp - aiheita riitti, ja rupesin tekemään. Ajattelin, että jos nämä pystyn laulamaan, tästä tulee todella kova juttu”, Moppi kertoo prosessista, jota yleisön imartelu ei ohjaa.

”Joudun olemaan laulujen kanssa tekemisissä monta vuotta, säveltämään, sanoittamaan ja opettamaan niitä muille. Minun on pidettävä kappaleista, vaikka muut ihmiset eivät jostain syystä pitäisikään.”
”Olen tekemieni levyjen kautta täynnä itseäni. Kun tänään siivosin enkä löytänyt mitään hyvää musiikkia, kuuntelin itseäni.”

Vieläkään lauluntekijä ei ole tullut kyrpien metsästä päivän valoon.
”En minä työpaikallani mainosta, millaista musiikkia teen. Sikäli olen raukka ja ajattelen sen aiheuttavan turhaa keskustelua”, Moppi myöntää.

Tabujen rikkominen käy muusikolle valtaannuttavasta työstä. Nauttiiko Moppi yleisön saattamisesta hämilleen?

”Mieluummin he kuin minä”, lakoninen vastaus kuuluu.
”Olenhan minä ollut hämilläni ensimmäiset 30 vuotta elämästäni. Tuntuu loistavalta, kun minulla on keikalla pa-laitteet, pändi takana ja sitten ruvetaan paiskomaan”, Moppi hymähtää.