Itä-Suomen ylioppilaslehti | 10.02.2012

Kuolon speksissä etsivä Jonathan Holmesia esittää Miikka Kervinen.

Mielikuvitusystävä avustaa mysteerin ratkomisessa

08.03.2010 klo 3.25 | Jarkko Kumpulainen, teksti ja Aapo Laiho, kuva

Kuopion lääketieteen opiskelijoiden ainejärjestö KuoLo valmistautuu parhaillaan kuudennen speksi-näytelmänsä ensi-iltaan. Speksi tarkoittaa tanssi- ja musiikkipitoista näytelmää, johon sekoittuu interaktiivisuutta ja improvisaatiota.

KuoLon tämänkertainen näytelmä on mysteeri. Herttua von Epsteinbarrin kadottua salaperäisesti, kutsutaan paikalle kuuluisa, joskin sangen sekava mestarietsivä Jonathan Holmes. Holmes selvittää mysteeriä mielikuvitusystävänsä avustuksella.

”Kyseessä on humoristinen kokonaisuus, joka on suunnattu kaikille. Eli vaikka järjestäjinä ovat lääketieteen opiskelijat ei kyseessä ole kuitenkaan mikään sisäpiirin huumorituokio”, kertoo Liisa Toikkanen, joka on yksi speksin kolmesta tuottajasta.

Speksi-näytelmien juuret yltävät noin viidensadan vuoden takaiseen Uppsalaan, jossa ylioppilaille opetettiin latinaa teatterin keinoin. Näytelmien aiheet olivat klassisia. Suomeen speksit toivat teekkarit 1930-luvulla. Perinne kuitenkin hiipui reiluksi puoleksi vuosisadaksi, kunnes akateeminen perinne alkoi elpyä 90-luvulla. Nykyisin Speksi on tunnettu ja vahva perinne useilla yliopistopaikkakunnilla, kuten Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Speksi on interaktiivinen näytelmä, jossa katsoja voi pyytää näyttelijää, tanssijaa tai bändiä ottamaan edellisen kohdan uudelleen huutamalla omstart. Esitys ei sovellu lapsille.

Loppuunmyyty ensi-ilta on perjantaina 12. maaliskuuta. Muut näytökset ovat 13., 14., 16., 17. ja 18. maaliskuuta Kuopiossa Työnkulmalla (Maaherrankatu 25). Speksi on tarkoitus viedä myös Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle.



Jätä kommentti

Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.





  • Anne-Mari:
    Asiaa! Edustan itse 94-2000 pienen opiskelijamäärän (75 kurssillaan) aikana opiskellutta lääkäriä. silloin meitä oli max 6 samassa ryhmässä. Opetan edelleen silloin tällöin ja...
  • Grandfather.:
    Äitimyytti on kyseenalaistettu. ” Lastensuojelijoita” on alettu kouluttamaan ja palauttamaan ruotuun, sekä yliopistojen, että viranomaisten toimesta, Etelä-Karjalan...
  • Heikki Junkkari:
    Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa...