Suomalainen dokumentti Punainen Hotelli pääsee alkamaan Kuvakukossa ajallaan perjantaina 13. tammikuuta.
Kuvakukon tekniset ongelmat korjattu
12.01.2012 klo 1.53 | Jarkko Kumpulainen, teksti
KUOPIO Kuopion Kuvakukossa esitystauon aiheuttanut tekninen ongelma on korjattu ja esitykset jatkuvat normaalisti.
”Digiprojektorissa oli sähkönsyöttöhäiriö ja koska noita moderneja vempeleitä ei korjata rautalangalla ja ilmastointiteipillä leffan samalla pyöriessä, kuten toisinaan fiksataan Kuvakukon yhä nätisti pyöriviä 50-luvun Philipsin 35 millimetrisiä koneita. Nyt varaosaa jouduttiin odottamaan luvattoman kauan”, elokuvateatterin johtaja Paul Staufenbiel kertoo.
Tänään torstaina esitetään viimeistä iltaa Neds kello kahdeksan ja Superclasicosta on lauantaina kello 20 viimeinen esitys. Täältä tulee Myyrä jatkaa vielä lauantaisin ja sunnuntaisin, 50/50, Sade kuuluu meille jatkavat myös vielä hetken. This Must Be The Place jatkaa vielä pari viikkoa.
Huomenna perjantaina 13. tammikuuta nähdään ensi-illassa kotimainen dokumentti Punaisen metsän hotelli kello 18. Dokumentissa seurataan minkälaiseksi trilleriksi muodostuu yhteistyö autoritäärisen Kiinan kansantasavallan ja suomalaisomisteisen metsäyhtiön kanssa.
”Toinen illan ensi-ilta on Steve McQueenin, jota ei pidä sekoittaa siihen kuuluisaan - ja kuolleeseen- Hollywood-näyttelijään, Shame klo 19.45. Pääosassa tässä hieman erilaisessa tunne-elämän kuvauksessa loistaa Carey Mulligan”, Staufenbiel hehkuttaa.
Lisätietoa: Kuvakukon nettisivut
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- tickke/vickke:
kelle ei käy- rokki - Anne-Mari:
Asiaa! Edustan itse 94-2000 pienen opiskelijamäärän (75 kurssillaan) aikana opiskellutta lääkäriä. silloin meitä oli max 6 samassa ryhmässä. Opetan edelleen silloin tällöin ja... - Grandfather.:
Äitimyytti on kyseenalaistettu. ” Lastensuojelijoita” on alettu kouluttamaan ja palauttamaan ruotuun, sekä yliopistojen, että viranomaisten toimesta, Etelä-Karjalan...









