ISYY:n hallituksen laillisuus puidaan hallinto-oikeudessa
18.01.2012 klo 1.06 | Pasi Huttunen, teksti & kuva
ISYY:n edustajisto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että ylioppilaskunnan hallitus 2012 on valittu ylioppilaskunnan sääntöjen mukaisesti, mutta tapaus jakaa edustajistoa voimakkaasti. Edustajisto äänesti asiasta ja hallituksen esitystä kannatti 26 edaattoria. 11 äänesti esitystä vastaan ja vastaan äänestäneet jättivät pöytäkirjaan eriävän mielipiteen.
Edaattori Jussi Airaksinen halusi tekemällään oikaisuvaatimuksella selvittää, onko hallitus muodostettu laillisesti vai rikkooko se tasa-arvolakia vastaan. Airaksinen toteaa, että aikoo valittaa asiasta hallinto-oikeuteen kunhan saa vastauksen oikaisuvaatimukseen.
ISYY:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Puhakka toteaa 19. tammikuuta ilmestyvässä Uljaassa, että oikaisuvaatimuksen perustelut ovat sinänsä hyvät, vaikka pitääkin itse hallitustaan laillisesti muodostettuna.
“Vaatimuksella halutaan nimenomaan selvittää, onko lakia rikottu”, hän sanoo.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- tickke/vickke:
kelle ei käy- rokki - Anne-Mari:
Asiaa! Edustan itse 94-2000 pienen opiskelijamäärän (75 kurssillaan) aikana opiskellutta lääkäriä. silloin meitä oli max 6 samassa ryhmässä. Opetan edelleen silloin tällöin ja... - Grandfather.:
Äitimyytti on kyseenalaistettu. ” Lastensuojelijoita” on alettu kouluttamaan ja palauttamaan ruotuun, sekä yliopistojen, että viranomaisten toimesta, Etelä-Karjalan...









