Ihmeellinen istukka
Petra Nylund, teksti & Veera Järvenpää, kuva
Istukka kuljettaa napanuoran kautta happea ja ravintoa sikiölle, mutta myös ruoan karsinogeenit ja lääkeaineet voivat kulkeutua sikiöön äidin elimistöstä. Tiiamari Gröndahl tutki gradussaan istukan läpi kulkeutuvaa antipyriiniä.
Vaikka Tiiamari Gröndahlilla ei ole vielä omia lapsia, hän tuntee istukan paremmin kuin moni synnyttäneistä naisista. Tiiamarin farmako- ja toksiologian laitokselle tekemä pro gradu -työ käsittelee istukkaperfuusiota. ”Tiivistettynä istukkaperfuusioissa tutkitaan sitä, miten eri aineet kulkeutuvat istukan läpi äidin verenkierrosta sikiön verenkiertoon”, Tiiamari toteaa.
Tavanomaisia tutkittavia aineita ovat esimerkiksi erilaiset lääkeaineet tai vaikkapa ruuan karsinogeenit. Tiiamari tutki antipyriinin kulkeutumista istukan läpi.
”Antipyriini on aine, jota käytetään kontrolliaineena muiden aineiden tutkimisessa. Antipyriiniä käytetään paljon tutkimuksissa, koska sen kulkeutumismekanismi istukassa tunnetaan hyvin. Sitä on helppo käyttää ja siihen voidaan verrata muiden aineiden kulkeutumista istukan läpi. Vaikka ainetta käytetään paljon, sen ominaisuuksia ei ole kuitenkaan tutkittu kovinkaan paljon. Gradussani oli tarkoituksena tutkia antipyriinin ominaisuuksia hieman tarkemmin.”
Käytännössä Tiiamari haki istukoita Kuopion yliopistollisen sairaalan synnytysosastolta.
”Äidit antoivat luvan istukan luovuttamisesta tutkimuskäyttöön. Tavallisesti istukat saatiin sektioista, koska ne ovat suunniteltuja. Elätimme istukkaa keinotekoisesti laitteistossa noin neljän tunnin ajan ja tutkimme, miten aineet kulkeutuivat istukan läpi. Laitteistossa kulkee perfuusioneste, joka imitoi verenkiertoa. Aineet lisätään äidin puolelle ja näytteet otetaan sikiön puolelta.”
Maailmalla istukoita on onnistuttu elättämään keinotekoisesti jopa pari vuorokautta, mutta tutkimuksen kannalta esimerkiksi Tiiamarin työryhmä ei normaalisti tee yli kuuden tunnin perfuusioita. Tiiamari teki gradunsa osana yliopiston tutkijaryhmää. Tiimaria kiinnosti aiheen lisäksi tutkimusmenetelmän haastavuus.
”Olin tehnyt aiheeseen liittyvän demon ja tutkimusmenetelmä kiinnosti minua. Menetelmänä istukkaperfuusio on haastava, sillä vain noin 50 prosenttia istukkaperfuusioista onnistuu. Otin yhteyttä tutkimusryhmän professoriin ja aihe muotoutui hänen kauttaan.”
Tutkimuksen tulokseksi saatiin, että antipyriini kulkeutuu vapaasti istukan läpi, lisättiinpä ainetta nesteeseen paljon tai vähän.
”Joskus istukka voi myös vahingoittua synnytyksessä tai kuljetuksen aikana. Tällöin verenkiertoa imitoivan perfuusioneste yleensä vuotaa sikiön puolen kierrosta äidin puolen perfuusionesteeseen. Tämän vuodon raja-arvona pidetään 3 millilitraa tunnissa. Saimme tulokseksi myös sen, että pelkkä vuodon seuraaminen ei ratkaise sitä, onko perfuusio onnistunut, vaan tuloksia analysoidessa pitää ottaa myös huomioon onko antipyriini kulkeutunut perfuusiossa normaalilla tavalla.”
Tiiamarin gradu on osa tutkimusryhmän jäsenen Vesa Karttusen väitöskirjaa. Tiiamaria asia ei haittaa, vaikka välillä yliopistopiireissä on keskusteltu gradujen käytöstä osana väitöskirjoja.
”Minulle asialla ei ole merkitystä ja tiesin gradun osaksi väitöskirjaa jo etukäteen. Onpahan ainakin joku tieteellinen julkaisu, jossa on minun nimeni”, Tiiamari nauraa.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Anssi jelppii ja neuvoo opiskelijoita
- Areenan kautta kohti kesää ja Rokkia
- Arpapeliä Itä-Suomen yliopiston strategialla
- Avaruusveteraani luennoi SciFestissä
- Avustajapalaverissa voit tavata päätoimittaja Kumpulaisen!
- Ellin mielestä vastuu asunnon hankkimisesta on opiskelijalla
- Hallitusten puheenjohtajien luottamus puhuttaa edustajistoja
- Hämmentävä viikko edessä
- Hannu Jaakkola ehdolla SYL:n hallitukseen
- Helena Piispa potkii lahjoituksellaan varainhankintaa vauhtiin
- Heidi Komulainen:
Oon Vasemmistonuorena tosi ylpeä tästä keskustelun avauksesta! Vaihtoehtoa tähän ns. maahanmuuttokriittiseen keskusteluun kyllä tarvitankin. Olen lukemattomat kerrat... - admin:
Uljas muistuttaa, että vain toimivalla sähköpostiosoitteella ja nimellä/nimimerkillä varustetut kommentit julkaistaan. Sama ihminen voi kommentoida yhteen ketjuun vain yhdellä... - Hui Kamala:
Kannattaa muistaa, että nyt puhutaan peräti YHDEN päivän lakosta.
Mihin katosi Joensuun kampuksen opintopsykologi?
Itä-Suomen yliopiston sivuilta ei kannata enää etsiä Joensuun kampuksen opintopsykologin yhteystietoja. Joensuun kampuksen opintopsykologi irtisanottiin viime viikolla. Hän oli jo toinen opintopsykologi Joensuun kampuksella, ensimmäisen opintopsykologin siirryttyä muihin tehtäviin.
Ydinvoima jakaa poliittisia nuorisojärjestöjä
Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Liitto ViNO, Svensk Ungdom, Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ja Vasemmistonuoret sekä Vasemmisto-opiskelijat liittyivät perjantaina 12. maaliskuuta Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjaan. Kokoomusnuoria, Perussuomalaisia Nuoria tai KD Nuoria ei kampanjaan liittyneiden listalla näy.
Vasemmistonuoret kannustaa piilottamaan siirtolaisia
Joensuun yliopiston entinen aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta julkaisi äskettäin kirjan omista kokemuksistaan siirtolaisten piilottajana. Nyt Vasemmistonuoret puolestaan kannustavat kansalaisia piilottamaan siirtolaisia koteihinsa. Herää kysymys onko asioiden välillä yhteys.

Tumppi Varonen & Problems: Kalevankatu 34
Kalevankatu 34 on yllättävänkin laadukas Tumppi Varonen & Problems-täyspitkä. Vaikka Problemsin pitkäsoitot ovat kokonaisuuksina olleet ajoittain epätasaisia, on yhtyeen tuotannosta aina ollut poimittavissa kiistatonta klassikkotasoa edustavia kappaleita. Upeasti rokkaava Laulu oli surullinen osoittautuu erääksi albumin todellisista valopilkuista

Shutter Island
Visuaalisesti vaikuttava psykologinen trilleri säilyttää tunnelmansa loppuun asti, kenties hidastahtisesta kerronnasta johtuen. Kuvien vahvuus ja vaikutus katsojaan on lopulta Suljetun saaren paras anti.

Joensuun ylioppilasteatteri: Pisarat Seitsemän
Joensuun ylioppilasteatterin perinteinen Pisarat tarjoilee neljän lyhytnäytelmän sarjan. Ensi-iltaa vietettiin viimeistä kertaa edesmenneen Kerubin kellarissa, Teatteri Montussa. Loput esityksistä nähdään Pakkahuonella. Viimeiseen esitykseen maanantaina 8.3. kello 18 ehtii vielä.
