Anssi jelppii ja neuvoo opiskelijoita
Jos opiskelija kokee, että oikeus ei toteudu omalla kohdalla, kannattaa ottaa yhteyttä Itä-Suomen ylioppilaskunnan tuoreeseen koulutus- ja sosiaalipoliittiseen sihteeriin Anssi Laineeseen.
Laine huolehtii opiskelijoiden edunvalvonnasta ja neuvonnasta tilanteissa, joissa opiskelijoiden oikeusturva ei toteudu. Laine toteaa, että tenttitulosten myöhästyminen on tavanomaisin asia, jonka tiimoilta opiskelijat ottavat häneen yhteyttä.
”Tenttitulokset pitäisi saada kolmen viikon kuluessa”, Laine toteaa.
Lisäksi tyypillisiä tilanteita ovat kurssijärjestelyihin liittyvät asiat.
”Kurssit voivat olla huonosti järjestettyjä esimerkiksi paikan tai aikataulun suhteen tai ongelmat voivat liittyä suorittamismahdollisuuksiin. Joskus opiskelijan yhteydenotto voi liittyä myös asiattomaan käytökseen. Opiskelija on kokenut, että häntä on kohdeltu asiattomasti. Myös esteettömyyteen liittyviä asioita käsitellään silloin tällöin yhdessä yliopiston kanssa”, Laine täsmentää.
Lisäksi Laine huolehtii opiskelijoiden äänen kuulumisesta ja opiskelijanäkökulman tuomisesta monissa työryhmissä. Hän seuraa myös sekä kansallista että kansainvälistä opiskelijapolitiikkaa ja on mukana yliopiston laatutyössä. Sosiaalipoliittiseen tehtäväkenttään kuuluvat myös opiskelijan hyvinvoinnista huolehtiminen ja esimerkiksi opiskelijatuutorointi.
”Pyrin edesauttamaan opiskelijaystävällisyyttä kaikin tavoin”, Laine tiivistää.
Tällä hetkellä Laineen työpäivät täyttyvät myös hallinnon opiskelijaedustajien valintaprosessista.
”Koivaaran Pekan olemme mukana valmistelemassa myös Itä-Suomen yliopiston tutkintosääntöä. Tutkintosääntö on opiskelijan kannalta merkittävä, sillä siinä määritellään valtavasti erilaisia opiskelijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia. Tarkoitus on luoda myös nettisivusto, johon kootaan kaikkia opiskelijoita koskevat käytänteet”, Laine kertoo.
Laine sanoo viihtyvänsä työssään:
”Koen, että saan olla vaikuttamassa siihen kehitykseen, miten opiskelijat huomioidaan meidän yliopistossa. Myös se, että jonkun opiskelijan tilanteeseen löydetään yhdessä kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu saa viihtymään työssä.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Heikki Junkkari:
Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa... - Tomi Vainio:
Taitavat medisiinarit olla enemmän huolissaan tulevista palkoistaan kuin opetuksen tasosta. - Anonymous:
Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.








