AC/DC: High Voltage

Eräs Australian rockikonin parhaista

Vuonna 1976 ilmestynyt High Voltage on Australian pettämättömän rockmasiinan Ac/Dc:n ensimmäinen kansainvälinen albumijulkaisu. Se koostuu aikaisemmin edellisenä vuotena Australiassa julkaistujen pitkäsoittojen High Voltage ja TNT kappaleista. Pääpaino on jälkimmäisellä;  High Voltagen kansainvälisen version kahdeksasta kappaleesta kuusi julkaistiin alun perin TNT:llä. High Voltage tarjoaa mainiosti aikaa kestävää bluespohjaista hardrockia. Tiukkariffisessä avausraidassa It’s A Long Way to the Top (If You Wanna Rock N’ Roll) rockin historian keskeisimpiin johtohahmoihin lukeutuva solisti Bon Scott soitti säkkipilliä. Kappaleen keskivaiheilla hyödynnetään kutsua ja vastausta säkkipillin ja soolokitaran välillä. Yhtye teki kyseisestä biisistä myös promootiotarkoitukseen tehdyn videon. Rock N’ Roll Singer jatkaa samaa teemaa onnistuneesti ja edeltäjäänsä nopeammassa tempossa. The Jack on tekstiltään roisi bluesrockhidastelu.

A-puolen päättää kenties koko pitkäsoiton paras raita, voiman ja iskevyyden kertakaikkisen onnistunut yhdistelmä Live Wire. Hyvän maun rajoissa kukkoilevaa TNT:tä värittävät viriilit fight-huudahdukset. Kappale julkaistiin myös singleformaatissa ja sen tekstin kohta Lock Up Your Daughters antoi nimen Ac/Dc:n ensimmäiselle, vuoden 1976 Britannian-kiertueelle. Viekotteleva Can I Sit Next You Girl julkaistiin jo Ac/Dc:n debyyttisinglenä heinäkuussa 1974 ja tuolloin yhtyeen solistina vaikutti Dave Evans. Iisimpi Little Lover ja jo teemansa ansiosta ärhäkämpi She’s Got Balls edustavat näin kovalla albumikokonaisuudella hieman keskinkertaisempaa tasoa. Nimikappale High Voltage tarjoaa jälleen silkkaa dynamiittia. Varsin vahvan, tuossa vaiheessa jo hieman iäkkäämmän biisimateriaalin, Malcolm Youngin tiukan riffittelyn, Angusin laadukkaimmillaan killeritasoa edustavan sooloilun ja Bon Scottin vakuuttavien vokaalisuoritusten ansiosta High Voltage nousee Ac/Dc:n kaikkein onnistuneimpien albumikokonaisuuksien joukkoon. Lepää rauhasssa Bon.

Bon Scott 9. heinäkuuta 1946- 19. helmikuuta 1980.