Miljoonasade-yhtyeen johtohahmon Heikki Salon yhdessä tietokirjailija Jukka Lyytisen kanssa työstämä omaelämäkerta Tarinankertoja on perinpohjainen kuvaus marraskuussa kuusikymppisiään viettävän monitaiturin elämästä. Osansa teoksessa saavat perhesuhteet, lapsuus, harrastukset, koulu, armeija, yliopisto, teatteri, näytelmät, muille artisteille työstetyt tekstit, opetustyö ja ennen kaikkea kirjallisuus.
Rock saapui Ruhan kylään ja osaksi Salon kiinnostuksen kohteita toden teolla niinkin myöhään, kuin vuonna 1971. Hänen ensimmäiset diggauskohteensa olivat Uriah Heepin July Morning, The Sweetin Poppa Joe, Creedence Clearwater Revival, Dave Lindholm ja David Bowie. Heikki piti enemmän purkasta kuin jytästä, joskin kaverin kanssa tehdyt ensimmäiset vinyylilevyhankinnat olivat jälkimmäisen tyylisuunnan kiistattomiin merkkiteoksiin lukeutuvat Deep Purplen Deep Purple In Rock sekä Black Sabbathin Vol 4.
Salosta ei kehkeytynyt erityisen hyvää soittajaa, ja niin hän alkoi mahdollisimman pian työstää omia kappaleitaan. Miljoonasateen legendaarinen miehistö oli kasassa vuoden 1985 loppupuolella.
Vaikka kyseessä on nimenomaan Heikki Salon elämäkerta eikä Miljoonasade-biografia, toivoisi teokseen runsaammin taustatietoa yhtyeen keskeisimmästä levytystuotannosta. Ensimmäiset hitit Lapsuuden sankarille ja Marraskuu esitellään hyvinkin perinpohjaisesti, mutta esimerkiksi Miljoonasateen varhaistuotannon keskeisimpiin albumikokonaisuuksiin lukeutuvalta Veitsen valossa -levyltä ei juurikaan nosteta esiin kappaleita. Albumin kiistattomaan ydintuotantoon lukeutuva Olkinainen mainitaan sentään alaviitteisesti.
Kun Miljoonasade nousi toden teolla esiin kolmisenkymmentä vuotta sitten, kotimainen rockskene erosi melko tavalla yhtyeen edustamasta tyylistä. Pinnalla olivat nimittäin Melrosen, Havana Blacksin ja Peer Güntin kaltaiset, melko suoraviivaista englanninkielistä ja kitaran dominoimaa rockia edustaneet yhtyeet. Kouvolan kovan kolmikon kanssa Miljoonasade esiintyi vuonna 1987 Neuvostoliitossa Neuvostoliiton ja Suomen nuorison kuudensilla ystävyysfestivaaleilla hyvässä yhteishengessä.
Vuonna 2000 ilmestyneen ja siltä erää viimeisen albuminsa Siskon luo San Diegoon aikaan Miljoonasade oli ajanut itsensä loppuun. Vuoteen 2008 ajoittuneet ensimmäiset uudet treenit eivät sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kahta vuotta myöhemmin perustetusta Heikki Salo Tulipalo -yhtyeestä Kepa Kettusen, Mikko Löytyn, Janne Louhivuoren ja Anssi Salmisen kanssa muodostui Salon mukaan helmi, joka ikävä kyllä meni suurelta yleisöltä ohi.
Kosketinsoittaja Olli Heikkinen jätti Miljoonasateen kesken We Want More -ohjelman nauhoitusten, mutta Tomi Aholaisen tultua mukaan Miljoonasade syntyi toden teolla uudelleen. Yhtye ei ollut koskaan treenannut yhtä ahkerasti, kuin ennen tuoreinta albumiaan Sähköinen Rouva Maa, jonka otsikko on käännös The Jimi Hendrix Experiencen vuonna 1968 ilmestyneestä klassikkotupla-albumista Electric Ladyland.
Miljoonasade työstää parhaillaan jo Sähköisen Rouva Maan seuraajaa. Kiinnostavasti ja sujuvasti kirjoitettu Tarinankertoja onnistuu pyrkimyksissään, sillä sen tekstiä lukiessaan kuulee ajoittain Heikki Salon puheäänen.