35-vuotiaat | The Clash: Sandinista!

Onnistunut kolmoisalbumi

Joulukuussa 1980 ilmestynyt Sandinista! on kaikkien aikojen keskeisimpiin englantilaisyhtyeisiin lukeutuvan The Clashin neljäs ja aina triplaksi asti paisunut albumi. Sen kukin levypuolisko sisälsi kuusi kappaletta  kokonaismäärän noustessa siis aina 36:een. Musiikillisten vaikutteidensa osalta kyseessä voi todeta olevan vielä legendaarista London Calling -tuplaa monipuolisempi kokonaisuus. Mikä parasta, yli puolet kaikesta biisimateriaalista edustaa varsin laadukasta tasoa. Suurimpia singlemenestyksiä olivat mainion bassokuvion varaan rakennettu The Magnificent Seven sekä varsin hyvämelodiset The Call Up ja The Hitsville UK, joista jälkimmäisessä Joe Strummerin duettokumppanina kuullaan Ellen Foleyta.

Klassikko-osastoon lukeutuvat lisäksi kevyesti ainakin Somebody Got Murdered, Something About England, upea gospel Sound of the Sinners, veikeä The Equalsin ohjelmistosta poimittu Police on My Back, lapsikuoron kera toteutettu näkemys alun perin jo Clashin klassisella debyyttialbumilla julkaistusta kappaleesta Career Opportunities sekä Washington Bullets, joista viimeksi mainitun voinee tulkita suorimpana Joe Strummerin koskaan esittämänä poliittisena kannanottona. Myös rytmiryhmä pääsi albumilla ääneen; rumpali Topper Headon toimi harvinaislaatuisesti leadvokalistina discovaikutteita hyödyntäneessä kappaleessa Ivan Meets GI Joe ja basisti Paul Simonon raidalla Crooked Beat. Musiikillisesti The Clash laajensi Sandinistalla musiikillista palettiaan punkista ja reggaesta esimerkiksi calypsoon, rhythm and bluesiin ja gospeliin. Edullisen tripla-albumin nimi viittaa Nigaraguan sissiliikkeeseen. Vielä Sandinistaa seurannut vuoden 1982 Clash-pitkäsoitto Combat Rock on Should I Stay or should I go, Straight to Hell ja Rock the Casbah -hitteineen tulkittavissa klassikkoalbumiksi.

35-vuotiaat- sarjassa esittelyssä on vuonna 1980 ilmestyneitä klassikkolevyjä.