25-vuotiaat: T-luiden popimpi puoli
06.02.2012 klo 10.22 | Pertti Pulkkanen
Honey B &T-Bonesin ensimmäisen pitkäaikaisen levytyskokoonpanon, kitaristi/solisti Esa “T-Bone Ed” Kuloniemen, basisti/solisti Aija “Honey B” Puurtisen ja rumpali Ismo “Little B” Puurtisen uralla yhtyeen kolmas albumi Queen Bee muodostui eräänlaiseksi vedenjakajaksi. Pitkäsoiton ykköspuoli sisältää aikaisempaan verrattuna nyanssikkaampaa ja melodisempaa tuotantoa. Kakkossiivu koostuu tutummasta ränttätäntästä.
T-Bones ei toki levytysuransa alussakaan ollut puhtaasti blues, vaan rock- ja jopa rockabillyvaikutteet toivat oma lisänsä keitokseen. Queen Been avaa tanskalaisen Lollipops-yhtyeen ohjelmistosta napattu ja yllättävänkin vakavahenkisesti esitetty Do You Know. Omaa tuotantoa edustava sixties-henkinen Esan ja Aijan duetto Neighbourhood on albumin todellinen pophelmi, jota hyödynnettiin jopa Vicks-kurkkupastillimainoksessa. Instrumentaaleja edustavat klassikko Sleepwalk sekä Kuloniemen sävelkynästä irronnut veikeä Watson. Trust Me kuuluu tyylikkäästi slovariosastoon ja vieläkin paremmin toimiva While the Cat’s Away on palannut T-bonesin keikkaohjelmistoon aivan viime vuosina. B puolen revittelyissä lainoja edustavat I’m a King Bee, joka Aijan laulamana kuuluu muodossa I’m a Queen Bee sekä Elmore Jamesin bluesklassikko Shake Your Moneymaker, josta T-luille muodostui keikoilla jopa hienoinen kiviriippa. What’s Shakin’ kertoo hautausmaalla bilettämisestä, mutta revittelypuoliskon oman tuotannon huippuhetki on kuitenkin mainiolla kertsillä kuorrutettu Dirty Dog.
Queen Bee -albumilla erinomainen livebändi laajensi onnistuneesti musiikillista skaalaansa. Sen seuraaja, melko pitkälle Kuloniemen levystä käynyt 99 sisälsi Diamond Ringin ja T-Bone Ragin kaltaisia, musiikillista profiilia edelleen laajentaneita onnistumisia. Vuoden 1990 satoa edustava On the Loose on erinomainen ja moni-ilmeinen albumi, jonka huippuhetkistä nostettakoon esiin sellaiset raidat, kuin Jelly Roll, Shadowman sekä Hold the Wind. Vuoden 1992 Shake Your Shimmyllä T-bonesit edustivat ehkä viimeistä kertaa räyhäkästi rytinäbluesia.
Honey B & T-bones: Queen Bee Against Dr. Oddball
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen esittelee 25-vuotiaita klassikkolevyjä kotimaisen rockin saralta.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Amk-opettaja:
Jos Ruotsissakin voidaan lääkärit ja sairaanhoitajat kouluttaa samassa organisaatiossa, joka on hallinnollisesti yhdistetty, niin miksi ei Suomessa. Koko korkeakoulusektorille... - Juha Makkonen:
Näin olisi voinut käydä Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun välille jos konsortiohanke ei olisi pysähtynyt esiin nousseen yliopistofederaatio aka Itä-Suomen... - Vesa:
Pakko vielä lisätä, että halusi sitä tai ei, niin EU pakottaa tähän muutaman vuoden sisällä. Sekä ammattikorkeatutkinnon että yliopiston kanditutkinnon luokitus on D EU:n...






