Valtavirtaisen taloustieteen metodit eivät kestä päivänvaloa. Markkinavoimista puhutaan syvän vakaumuksellisesti vaikka kukaan ei ole määritellyt niitä. Tuoreessa kirjassaan Newtonian Microeconomics: A Dynamic Extension to Neoclassical Micro Theory taloustieteilijä, viime vuonna Itä-Suomen yliopiston kansantaloustieteen lehtorin virasta irtisanottu Matti Estola tekee sen, mutta vastassa on tiilimuuri.

Uljaassa huomasimme, että Estolan kirja on ilmestynyt ja kiinnostuimme, mutta kävi ilmi, että yksikään kirjasto Suomessa ei ollut laittanut alkuvuodesta ilmestynyttä kirjaa hankintaan. Itä-Suomen yliopiston kampuskirjastosta kysellessä siellä ei tunnuttu edes tietävän, että oman yliopiston tutkija on tällaisen kirjan ison kansainvälisen kustantajan Palgrave Mcmillanin kautta julkaissut. Täsmällisten mittayksiköiden tuominen taloustieteeseen näyttää olevan liian kerettiläistä.

Haastajia klassisella taloustieteellä on riittänyt Karl Marxista asti. Etenkin yhteiskuntatieteiden puolelta on kritiikkiä sadellut runsaasti, mutta nyt Estola ja muut ekonofyysikot tuovat haasteen vastakkaiselta suunnalta, kovien luonnontieteiden puolelta.

”Yhteiskuntapoliitikot kritisoivat taloustiedettä, mutta heillä ei ole tarjota parempaa. Esimerkiksi Marxilla oli teoria yhteiskunnan kehityksen lainalaisuuksista, mutta hän ei koskaan kirjoittanut näitä lainalaisuuksia empiirisesti testattavaan muotoon. Visionääri hän kyllä oli”, Estola sanoo.

Estola soveltaa Isaac Newtonin kehittämiä dynamiikan mallintamisperiaatteita taloudellisten ilmiöiden mallintamiseen. Raha vastaa energiaa ja sen lisääminen yhteen paikkaan saa aikaan vaikutuksia, jotka puolestaan vaikuttavat kaikkeen muuhun. Toisin kuin klassisen taloustieteen staattiset mallit, Estolan dynaaminen malli ottaa huomioon taloudellisten ilmiöiden nopeuden ja kiihtyvyyden, joita ei vallitsevassa taloustieteessä ole edes määritelty.

”Toistaiseksi taloustieteellisissä malleissa on mallinnettu vasta tasapainotilanteita, joka on yksi erikoistapauksia. Kirjassani oletan, että talouden yksiköt pyrkivät kohti parempaa olotilaa. Näistä pyrkimyksistä aiheutuvat talouteen kohdistuvat voimat”, Estola selittää.

Hän on siis sovittanut differentiaaliyhtälön muotoon sen arjessa helposti havaittavan seikan, että yritys joko jatkaa entisellään, kasvaa tai supistuu ja menee ehkä konkurssiin.

Ekonofysiikan koulukunta syntyi samanaikaisesti Bostonissa ja Budapestissa 1980-luvulla kun fysiikan opiskelijat halusivat soveltaa oppimiaan kompleksisten systeemien mallintamismenetelmiä osakemarkkinoiden mallintamiseen. Nämä mallit osoittautuivat käyttökelpoisiksi. Estolan mukaan fyysikot esimerkiksi hylkäsivät oletuksen normaalijakaumasta osaketuottojen riskin arvioinnissa ja siirtyivät käyttämään Lévy ja Power Law -jakaumia. Nämä jakaumat kuvasivat paremmin talouskriisien aikana havaittuja poikkeuksellisia vaihteluja markkinoilla. Valtavirtainen taloustiede ei Estolan ja muiden ekonofyysikkojen malleja ole hyväksynyt. Estola harmittelee, että eri koulukuntien mallien paremmuutta ei olla päästy kunnolla vertailemaan, koska taloustieteen lehdet eivät suostu julkaisemaan ekonofyysikkojen tutkimuksia. Jotain kertoo se, että vaikka kukaan ei osoittanut Estolan teoriaa virheelliseksi, kesti hänellä toistakymmentä vuotta saada kirjansa julki.

”Ainoa kommentti, jonka 20 vuotta sitten julkaisemaani suomenkieliseen versioon kirjasta olen saanut, on eräällä baaritiskillä noin 15 vuotta sitten: ’Kukaan ei pysty sanomaan, että kirjassasi olisi jokin virhe, mutta kukaan ei myöskään tule sanomaan että olet oikeassa, koska silloin heiltäkin menisi apurahat’”, Estola muistelee.

Vertaisarviointiin perustuvassa julkaisujärjestelmässä on puolensa, mutta toisaalta se myös vahvistaa vallalla olevan koulukunnan asemaa.

”Pitäisi olla tieteellisiä lehtiä, joissa on pakko julkaista artikkeli, jossa ei ole yhtään laskuvirhettä eikä loogista ajatteluvirhettä”, hän ehdottaa.

Puheeksi tulee Estolan ohjaama Kristian Vepsäläisen gradu, jossa Vepsäläinen rakensi simulointimallin kansantalouden tilinpidosta. Estola harmittelee, että senkään jatkokehittelylle ei rahoitusta ole löytynyt. Hänen mukaansa esimerkiksi Suomen pankin tai valtiovarainministeriön olisi kannattanut palkata Vepsäläinen edes muutamaksi kuukaudeksi saadakseen mallin testiin ja jatkokehittelyyn. Estola epäilee, että tutkimuslaitoksissa ei haluta ottaa uusia ennustemalleja testattavaksi, sillä se uhkaisi käytössä olevia malleja ja niiden kehittäjiä. Kupla ehkä puhkeaisi.

”Oppikirjoissa esitetty malli kansantalouden tilinpidosta on monella tapaa virheellinen. Kristianin kanssa kehittämämme malli vastaa kansantalouden tilinpitoa. Vertasimme mallilla saatuja tuloksia toteutuneeseen kehitykseen 25 vuoden ajalta ja malli osoittautui riittävän tarkaksi.”

Paradigman muutos saattaa Estolan mukaan olla ennen pitkää edessä taloustieteessä.

”Olen 20 vuotta opettanut opiskelijoille dynamiikan lainalaisuuksia. En tiedä olenko onnistunut”, hän sanoo ja lisää, että ei ole ohjannut yhtään teemaan liittyvää väitöskirjaa, koska niille ei saa rahoitusta.

”En halua liikaa houkutella tähän tutkimukseen ketään, sillä se estäisi heidän työllistymisensä taloustieteilijöinä.”

Tieteellisen paradigman muutos on vaikea prosessi. Valta-asemassa olevat pitävät kiinni asemastaan kynsin ja hampain, vaikka se perustuu virheellisiin oletuksiin. Nyt kun suuri kansainvälinen kustantaja Palgrave Macmillan julkaisi Estolan kirjan, on mahdollista, että hänen ehdotuksensa uudeksi teoriaperustaksi saa kannatusta. Saattaa olla, että hänen mallinsa huomataan ennustavan taloudellisia ilmiöitä vanhoja malleja paremmin tai sitten ei. Estola itse on testannut sitä Suomen ja Ruotsin aineistoilla ja newtonilainen teoria on toiminut kaikissa tapauksissa vallitsevaa uusklassista teoriaa paremmin.

Newtonkin sai teoriansa lopulta läpi pitkästä vastustuksesta huolimatta. Yksi siihen vaikuttanut syy oli se, että hänen gravitaatioteoriansa auttoi selittämään tykinkuulien lentorataa.

Kainalo | Ennustemalli

Minne raha virtaa

Graduksi Kristian Vepsäläisen työ on epätavallisen kunnianhimoinen. Matematiikan alan gradussaan Kansantalouden tilinpidon mallintaminen differenssiyhtälöillä vuodelta 2014 hän kokeili, onko kansantalouden reaalitilinpidolle mahdollista laatia ennustemallia.

Käytännössä siis seurataan rahavirtoja mallissa, jossa vuorovaikutuksessa ovat talouden eri toimijat. Mallilla saatujen tuloksien vertailussa 25 vuoden tilastoihin päästiin hyvin lähelle toteutunutta tilannetta.

”Miten kotitalouden tekemä kulutus yrityssektorilla vaikuttaa koko kansantalouteen ja sen eri sektoreihin”, Vepsäläinen mainitsee esimerkkinä.

Jatkokehittelyn tie on ollut kivinen, ja esimerkiksi Suomen pankki sanoi ei, mutta sen verran rahoitusta jatkokehittelyyn Vepsäläinen on saanut, että hän teki Seurakuntien talousneuvoston säätiöltä saadulla apurahalla mallista version, joka simuloi kirkon taloutta.

”Uskon, että koulukuntakysymyksillä on asiassa erittäin suuri merkitys, sillä tuollainen malli vaatii isoja ajattelutavan muutoksia ja lisäksi uusien työkalujen opettelua. Ongelmana on myöskin se, että moni julkisin varoin rahoitettava taho pitää härkäpäisesti kiinni omastaan ja kieltäytyy kaikista vertailuista vedoten liikesalaisuuteen. Esimerkiksi Suomen Pankin suhteen tilanne oli tällainen”, hän puuskahtaa.

”Lisäksi kyseessä on puhdasta muutosvastarintaa ja pelkoa siitä, että jos tällainen leviää ja valtavirtaistuu, niin oma elämäntyö tai merkittävä osa siitä menee enemmän tai vähemmän romukoppaan.”

Hän myöntää, että mallin saama kritiikki suppeudesta ja käyttöliittymän hankaluudesta pitää paikkansa. Kansantalouden tilinpidosta mukana ovat vain tärkeimmät muuttujat. Senkin vuoksi jatkokehittely olisi tärkeää.