Suurmenestyksen seuraaja
Vuosi 1972 oli merkinnyt Sladelle lopullista läpimurtoa. Tuolloin Noddy Holderin, Jimmy Lean, Dave Hillin ja Don Powellin muodostama yhtye oli julkaissut kaksi menestysalbumia, eli Slade Alive ja Slayed? sekä useita suuria singlemenstyksiä.
Seuraavana vuonna yhtye veti pitkäsoittojensa osalta henkeä, sillä kauppoihin saatiin ainoastaan mainio kokoelmalevy Sladest. Vuoden 1974 satoa edustava pitkäsoitto Old New Borrowed and Blue on onnistunut suurmenestysten seuraaja, vaikkei se tasollisesti Sladen tuotannossa aivan terävimpään kärkeen ylläkään.
Valtaosaltaan albumi sisältää jo edellisiltä pitkäsoitoilta tutuksi tullutta jyräävää rokkausta, mutta mukaan mahtuu myös muutama suvantokohta. Sellaisia edustavat toinen levyn suurista singlemenestyksistä, tyylikäs pianoballadi Everyday sekä niin ikään pianovoittoinen, silkasta kapakkamusiikista käyvä veikeä Find Yourself a Rainbow.
Se toinen suurista menestyksistä on My Friend Stan ja hieman pienemmästä suosiosta pääsi nauttimaan Don’t Blame Me. Pitkäsoitto käynnistyy yllättäen coverbiisillä Just Want A Little Bit, jonka Rory Gallagher versioi samaisena vuotena livenä. Old New Borrowed and Bluen rockrypistyksistä parhaiten toimivat ykköspuolen päättävä, nimensä väärti We’re Really Gonna Raise to Roof, My Friend Stanin b-puolena julkaistu My Town sekä päätösraita Good Time Gals. Do We Still Do It sisältää hienoisen melankolian vivahteen ja upean melodian kannattelema When the Lights Are Out sijoittuu parhaimmistoon sekin.
Albumin cd-versiolla on tarjottavanaan erinomaista bonusmateriaalia ensisijaisesti sinkkujen b-puolien muodossa. Niiden joukkoon sisältyy sellaisia todellisia helmiä kuin Bangin Manin koskettavan kaunis b-puoli She Did It to Me sekä Skweeze Me Pleeze Me:n selkeästi paraatipuoltaan onnistuneempi Kill ’em at the Hot Club Tonite.
Pertti Pulkkanen jatkaa rockin historian luotaamista. Vuorossa vuoden 1974 klassikot.