Skottirokkareiden läpimurto
Skotlantilaisista rokkareista koostuva Nazareth-yhtye perustettiin jo niinkin varhain kuin vuonna 1968. Ensimmäiset pitkäsoitot, Stones-henkisesti rockia ja countrya yhdistelleet, vuonna 1971 ilmestynyt yhtyeen nimeä kantanut debyytti sekä vuoden 1972 Exercises olivat jo varsin lupaavia, mutta lopullinen näyttö oli vuonna 1973 ilmestynyt, Deep Purplesta erotetun Roger Gloverin tuottama kolmas pitkäsoitto Razamanaz.
Riemullisesti revittelevää, albumin avaavaa nimikkoraitaa seuraa Leon Russellin ohjelmistosta napattu, kitaraharmonioilla mainiosti sävytetty Alcatraz. Vigilante Man alkaa puhtaana bluesina kehittyen kuitenkin melkoiseksi heavypaahdoksi. Musiikillisesta pelkistetystä ilmaisustaan huolimatta erinomaisen toimiva ja tekstiltään tarkoituksellisen yliampuva Woke Up This Morning versioituu Razamanazille jo toista kertaa Nazarethin historiassa. Ensimmäinen näkemys aiheesta kuultiin Exericisesilla.
Rytmiikaltaan mielenkiintoinen, melodinen ja musiikilliselta kokonaistoteutukseltaan varsin kekseliäs Night Woman on albumin huippuhetki. Jäljellä ovat kuitenkin vielä pitkäsoiton hittisinglet, ärhäkkä Bad Bad Boy sekä koskettava balladi Broken Down Angel sekä niiden välissä tummasävyinen ja melodialtaan upea Sold My Soul.
Razamanaz säilyy Nazarethin diskografiassa eräänä yhtyeen kaikkein onnistuneimmista tuotoksista yhdessä seuraavana vuonna ilmestyneen pitkäsoiton Loud n’ Proud kanssa. Kyseinen albumi sisältää mm. järisyttävän näkemyksen Bob Dylanin kappaleesta Ballad of Holis Brown, hitiksi nousseen version Joni Mitchellin kappaleesta This Flight Tonight sekä Michael Monroelle coveriksi kelvanneen revityksen Not Fakin’ It.
Nazarethin hieman tuoreemmasta tuotannosta nostettakoon tässä yhteydessä esiin klassikkotasoisen nimikkobiisin sisältävä vuonna 1975 ilmestynyt Hair of the Dog sekä kokonaisuutena sangen onnistunut vuoden 1977 Expect No Mercy. Vuoden 1981 satoa edustava tuplalive Snaz on oivaltava ja monia vanhoja diggareita miellyttää kovin myös todellisten työn sankareiden tuoreimpiin tuotoksiin lukeutuva The Newz. Hyvä Nazareth!
Koska hyvä musiikin tekeminen ei loppunut vuoteen 1972, jatkaa Pertti Pulkkanen valikoimalla vuoden 1973 parhaimmistoa.