Kingin lattariplatta
Jo 1960-luvulla lauluntekijänä huomattavat ansiot saavuttaneen Carole Kingin sooloura kulminoituu vuoden 1971 miljoonamyyntiin yltäneeseen Tapestry-albumiin. Kuitenkin hän säilytti musiikillisen tasonsa varsin korkeana koko 70-luvun ajan ja vuonna 1973 ilmestynyt Fantasy on lattarivaikutteissaan eräs Kingin laadukkaimmista töistä.
Hän kirjoitti koko albumin materiaalin itsekseen. Pitkäsoiton hittejä olivat espanjankielinen Corazon sekä räväkkyydessään koko albumin eniten rajoja rikkova esitys Believe in Humanity. You’ve Been Around Too Long on eräs albumin huippuhetkistä, eikä vähiten David T. Walkerin kitaroinnin ansiosta.
Being at War with Each Other ja That’s How Things Go Down edustavat tutuksi tullutta laulaja/lauluntekijä-genreä tyylikkäimmillään.
Jouset sävyttävät upean melodista Directions-raitaa. Weekdays lukeutuu rytmiikassaan ja kekseliäässä puhaltimien käytössään pitkäsoiton parhaimmistoon. Lähes viisiminuuttinen, niin ikään albumin rivakampaan antiin kuuluva ja puhaltimilla sekä jousilla sävytetty Haywood on Fantasyn mestariteos.
Kauaksi siitä ei jää orkestraatiota tehokkaasti hyödyntävä Welfare Symphony. You Light Up My Life, joka ei ole cover Debby Boonen samannimisestä hitistä, lukeutuu Fantasyn seesteisimpiin raitoihin A Quiet Place to Liven tavoin. King laulaa tapansa mukaan kuin enkeli ja Fantasy on kokonaisuutena kokeilevampi ja uskaliaampi albumi artistin useaan muuhun pitkäsoittoon verrattuna.
Sen seuraaja, vuotta myöhemmin ilmestynyt Wrap Around Joy on jazzvaikutteissaan niin ikään varsin kiinnostava. Albumilta singleksi lohkottu Jazzman nousi Amerikassa listakärkeen vuoden 1974 lokakuussa.
Koska hyvä musiikin tekeminen ei loppunut vuoteen 1972, jatkaa Pertti Pulkkanen valikoimalla vuoden 1973 parhaimmistoa.