Kitaristi Robbie Robertsonin, rumpali Levon Helmin, basisti Rick Dankon sekä kosketinsoittajien Richard Manuel ja Garth Hudson muodostama kanadalainen The Band on eräs 1960-ja 70-lukujen taitteen arvostetuimmista rockyhtyeistä.
Se tuli varsin tunnetuksi myös Bob Dylanin kanssa tekemästään yhteistyöstä, jonka tuloksena syntyivät esimerkiksi tupla-albumi The Basement Tapes sekä erinomainen konserttitaltiointi Before the Flood.
Yhtyeen omina mestariteoksina pidetään sen kahta ensimmäistä albumia, pitkäsoittoja Music from the Big Pink (1968) ja The Band (1969). Vuoden 1972 uuden vuoden konsertin taltioiva tuplalive Rock of Ages sisältää parhaat palat The Bandin neljältä ensimmäiseltä ja laadukkaimmalta pitkäsoitolta; mukana on näytteitä myös albumeilta Stage Fright (1970) sekä Gahoots (1971).
Debyyttialbumin helmistä mainittakoon The Weight, This Wheel’s on Fire sekä jopa Wigwamin keikkaohjelmistoon kuulunut Chest Fever ja aivan erityisen upean kakkoslevyn huippuhetkistä King Harvest (Has Surely Come), Rag Mama Rag, Rick Dankon ihon kananlihalle nostattava Unfaithfull Servant sekä ehkäpä The Bandin tunnetuin kappale The Night They Drove Old Dixie Down.
Stage Frightin nimiraita on klassikkotasoinen, mutta kokonaisuutena tuoreempi tuotanto on hieman vähemmän kiinnostavaa.
The Bandin kaksi ensimmäistä albumia ovat niin laadukkaita, että ainakin I Shall Be Released ja Up on Cripple Creek olisivat tunnettuudestaan huolimatta olleet kiehtovampia valintoja, kuin levylle päätyneet The W. S. Walcott Medicine Show ja The Genetic Method. Liveversiot ovat yleisesti innostavia ja energisiä ja esimerkiksi Robbie Robertson pääsee ajoittain todella loistamaan kitaroineen.
The Band on eräs kaikkien aikojen rockyhtyeistä ja The Last Waltzin vakuuttavuudesta huolimatta mikään yhtyeen uralla ei Rock of Agesin jälkeen ollut ennallaan.
The Band: Rock of Ages
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen jatkaa matkaansa vuoden 1972 klassikoiden pariin.