1972: Skottilais-brittiläisen ylpeyden joutsenlaulu
25.05.2012 klo 10.29 | Pertti Pulkkanen
Vuonna 1972 ilmestynyt Ontinuous Performance jäi skotlantilais-brittiläisen Stone the Crowsin viimeiseksi pitkäsoitoksi. Erinomaista, progevivahteilla höystettyä bluesrockia esittänyt yhtye joutui viimeistelemään albumin kitaristinsa Les Harveyn kuoleman jälkeen. Harvey menehtyi traagisesti sähköiskuun ennen Swansean yliopistossa soitettavaksi kaavailtua keikkaa. Hänen tilalleen tuli Thunderclap Newmannissa vaikuttanut Jimmy McGullogh, jonka kuuluisinta työsarkaa oli tuleva edustamaan Paul McCartneyn Wings. Muilta osin Stone the Crowsin viimeisen kokoonpanon muodostivat yhtyeessä koko sen olemassaolon ajan vaikuttaneet solisti Maggie Bell ja rumpali Colin Allen sekä tuoreemmat lisäykset, kosketinsoittaja Ronnie Leahy sekä basisti Steve Thompson.
Les Harvey ehti olla mukana neljällä Ontinuous Performancen seitsemästä raidasta. Ironisesti ne lukeutuvat kaksiosaista ja yli yhdeksänminuuttista Niagaraa lukuun ottamatta albumin parhaimmistoon. On the Highway ja Onemore Chance ovat sielukkaita bluesrockraitoja, joista jälkimmäinen sisältää taidokkaita kahden kitaran harmonioita. Maggie Bellin upea vokalisointi tarjoaa biiseille viimeisen silauksen. King Tut on sopivan kokeellinen instrumentaali, joka käy myös Les Harveyn taidonnäytteestä. Jimmy McGulloghin kitaroimiksi jäivät cover Penicillin Blues, hittisingleksi osoittautunut Goodtime Girl sekä Les Harveyn muistolle omistettu, erinomaisen puhutteleva slovari Sunset Cowboy.
Stone the Crowsin hajottua Maggie Bell aloitti sooluransa. 70-luku tuotti hänen osaltaan kaksi sooloalbumia, Queen of the Nightin sekä ensisijaisesti Led Zeppelinin levy-yhtiönä tunnetuksi tulleelle Swan Songille levytetyn pitkäsoiton Suicide Sal.
Maggie on osoittanut pätevyytensä vokalistina Stone the Crowsin hajoamisen jälkeenkin, vaikkakin hänen uransa on kärsinyt hienoisesta epätasaisuudesta. 80-luvulla Bell vaikutti yhtyeessä nimeltä Midnight Flyer.
Vaikka tunnettuudessa kakkosdivisioonaan jäikin, Stone the Crows on laadullisesti eräs kaikkien aikojen brittiläisistä bluesrockyhtyeistä.
Stone the Crows: Ontinuous Performance
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen jatkaa matkaansa vuoden 1972 klassikoiden pariin.
Keskustelu
HollisBrown | 14.7.2012 | 12:46
Kirjoittajalle kiitokset tämän hienon bändin esille tuomisesta! Suosittelen lämpimästi myös vuonna 2009 julkaistua taltiointia “Radio Sessions 1969-1972″ — sekä tietysti vuoden 1972 joutsenlaululevyä edeltävää tuotantoa.
Stone the Crowsin kahdella ensimmäisellä studiolevyllä oli Maggie Bellin ohella toisena vokalistina Jim Dewar, joka sittemmin tuli tunnetuksi kitaristi Robin Trowerin bändin basisti-vokalistina. Loistava laulaja hänkin.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Timo Voipio:
Hetkinen. Yhtiöt ovat tehneet jo sopimukset, joita ne eivät voikaan tehdä ilman, että kaupunki omistaa jotain, jota se ei vielä omista ja jonka hankkimisesta ei ole olemassa edes... - Nah Ciainen:
Kun molemmat ovat kaupungin omistuksessa, voiko kaupunki asuttaa ketä tahansa Ellin kämmppin? Jos niin on, kiitän onneani, että valmistuin Joensuusta hyvän sään aikana. - Pertti Ström:
Ei kannata myydä osaketta pois, Ojalainen vaikutta lierolta.
