1972: Rodin soolouran viimeinen huipputyö
25.05.2012 klo 10.18 | Pertti Pulkkanen
Rod Stewartin soolouran alku on kertakaikkisen komea. An Old Raincoat Won’t Ever Let You Down ja Gasoline Alley ovat varsin tasokkaita pitkäsoittoja, mutta vasta vuoden 1971 Every Picture Tells A Story Maggie May-hitteineen merkitsi lopullista kaupallista läpimurtoa.
Sen seuraaja, seuraavana vuonna ilmestynyt Never A Dull Moment on niin ikään varsin vahvaa työtä. Vivahteikas ja monipuolinen albumi käynnistyy True Bluen viriilillä rokkauksella. Lost Paraguayos edustaa onnistuneesti folkrockia ja Stones-henkinen rypistys Italian Girls saa kaivattavaa lisäväriä mandoliinilopukkeestaan.
Albumin singlehitti You Wear It Well jatkaa onnistuneesti Maggie Mayn viitoittamalla linjalla. Tyylitajuisilla coverversioilla on levyllä oma vankka edustuksensa. Jimi Hendrixin Angel ja Etta Jamesin I’d Rather Go Blind versioituvat kiitettävän sielukkaasti ja Sam Cooken Twistin’ the Night Away rullaa kerrassaan mainiosti. Rodin 70-luvun alku oli todella viriili, sillä soolouransa lisäksi hän levytti useita pitkäsoittoja Faces-yhtyeen kanssa. Niistä parhaana pidetään vuoden 1971 A Nod’s As Good as a Winkiä.
Rod the Modin soololevyistä Never A Dull Momentia voi pitää viimeisenä todella sielukkaana rockalbumina. Kaupallista menestystä oli toki tarjolla etenkin myöhemmin; esimerkkinä vaikkapa vuoden 1975 albumi Atlantic Crossing Sailing-megahitteineen. Never A Dull Moment on taatusti nimensä väärti levy.
Rod Stewart: Never a Dull Moment
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen jatkaa matkaansa vuoden 1972 klassikoiden pariin.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Timo Voipio:
Hetkinen. Yhtiöt ovat tehneet jo sopimukset, joita ne eivät voikaan tehdä ilman, että kaupunki omistaa jotain, jota se ei vielä omista ja jonka hankkimisesta ei ole olemassa edes... - Nah Ciainen:
Kun molemmat ovat kaupungin omistuksessa, voiko kaupunki asuttaa ketä tahansa Ellin kämmppin? Jos niin on, kiitän onneani, että valmistuin Joensuusta hyvän sään aikana. - Pertti Ström:
Ei kannata myydä osaketta pois, Ojalainen vaikutta lierolta.













