Happopäiden kovin live
San Franciscon psykedeelisen rockin kenties keskeisin nimi Grateful Dead tallensi ensimmäisen pitkän Euroopan-kiertueensa tunnelmia aina tripla-albumille saakka ja kyseinen kooste nimettiin konstailemattomasti Europe’ 72:ksi. Kolmen levyn kooste on kerrassaan onnistunut mikstuura covereita, jo aikaisemmasta levytystuotannosta tuttuja keikkavakioita sekä ennen julkaisemattomia omia kappaleita. Viimeksi mainittuihin sisältyy todellisia helmiä, kuten leppeän melodiset Ramble on Rose, He’s Gone, aivan erityisen upea Brown Eyed Woman sekä Bob Weirin upeasti svengaava One More Saturday Night. Dead-klassikoista mukana ovat esimerkiksi Cumberland Blues, Sugar Magnolia sekä yhtyeen vuoden 1970 tapahtumat tekstissään yhteen niputtanut Truckin’.
Lainoista esiin kannattaa nostaa esimerkiksi Morning Dew ja Elmore Jamesin ohjelmistosta napattu It Hurts Me Too.Tripla-albumi tarjosi mahdollisuuden myös instrumentaalijamittelulle ja messevää improvisaatiota toivat esiin Preluden ja Epiloguen kaltaiset raidat. Europe’72:lla Grateful Deadin kokoonpanoa oli täydentänyt Godhauxin pariskunta Keith ja Donna, mutta jo seuraavana vuotena edesmennyt, originaali kosketinsoittaja/harpisti Ron ”Pigpen” McKernan ehti hänkin vielä olla mukana osalla tripla-albumin raidoista. Erinomaisella Mr Charlie-biisillä hän oli mukana myös tekijänä.
Europe ’72 on tyylikäs dokumentti Grateful Deadin helpommin omaksuttavan tyylin loppuvaiheista. 70-lukua eteenpäin edettäessä yhtye julkaisi muun muassa haasteellisemmat pitkäsoitot Wake of the Flood, Blues for Allah sekä Terrapin Station, jotka nauttivat arvostusta myös progediggareiden keskuudessa.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen jatkaa matkaansa vuoden 1972 klassikoiden pariin.