Vuonna 1972 brittirockin keskeisiin nimiin lukeutva Free oli jälleen kasassa väliaikaisen hajoamisensa jälkeen. Samaisena vuonna ilmestynyt Free at Last oli kosketinsoitin- ja balladivoittoisuudessaan miellyttävällä tavalla erilainen Free-levy.
Revittelevämpää osastoa albumilla edustavat ainoastaan avaus Catch A Train, hienoiseen klisheisyyteen syyllistyvä Travelin’ Man sekä Andy Fraserin kerrassaan upean bassokuvion kruunaama viattoman sensuelli singlehitti Little Bit of Love.
Slovarit ovat kuitenkin ne, jotka tekevät Free at Lastista liki pitäen erinomaisen pitkäsoiton. Sail On yltää vasta loppuhuipennuksessaan täydelliseen kukoistukseensa ja päätösraita Goodbye on sekin erinomaisen koskettava. Akustinen Child toimii pienimuotoisuudessaan, mutta balladiosaston huipentumat albumilla ovat kuitenkin Guardian of the Universe sekä intensiivisyydessään suorastaan hypnoottiseen otteeseen tempaava Magic Ship.
Free at Lastilla Paul Kossoff on kitaroineen vähäisemmässä roolissa kuin yhdelläkään toisella Freen pitkäsoitolla. Kyseinen seikka ei tee levystä huonoa, mutta silti albumin yleislinjan huomioiden voi pitää yllättävänä sitä seikkaa, että Free kasattiin uudelleen osittain siksi, että kitaristi saataisiin jälleen kuosiin. Free at Lastin tekee merkittäväksi myös se, että se jäi originaalin kvartetin viimeiseksi albumiksi.
Basisti/kosketinsoittaja Andy Fraser jätti yhtyeen samaisena vuonna ennen Japanin-kiertuetta. Freen viimeiseksi jääneellä, suorastaan loistavalla albumilla Heartbreaker basson varteen oli siirtynyt myöhemmin hetken aikaa Facesissä vaikuttanut Tetsu ja lisäksi kokoonpanoa täydennettiin kosketinsoittaja Rabbit Bundrickilla. Paul Rodgersin ja Simon Kirken perustamasta Bad Companysta muodostui varsin suosittu yhtye, mutta se on toinen ja kaupallisempi tarina.
Free: Free at Last
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen jatkaa matkaansa vuoden 1972 klassikoiden pariin.