1971: Mainettaan laadukkaampi klassikon seuraaja

Vuoden 1970 klassikkoalbumillaan In Rock Deep Purplen legendaarinen kakkoskokoonpano löysi itsensä musiikillisesti. Sen seuraaja, seuraavana vuonna ilmestynyt Fireball on pakostakin pienoisen välityön maineessa. Se nimittäin sijoittuu kahden kiistattoman klassikkolevyn väliin seuraajanaan kun on todellinen hard rockin kulmakivi, albumi Machine Head.
Fireballin parhaat biisit ovat kuitenkin silkkaa timanttia. Nimikappaleen hurjatempoisuus ja upeat soolot, Demon’s Eyen linjakkuus ja No No No-kappaleen koossa pysyvä rajuus ovat 1970-luvun brittiläistä hardrockia parhaimmillaan.

Fireballin todellinen huippuhetki on kuitenkin letkeä ja laulusoundiltaan Dylanin hengessä svengaava Anyone’s Daughter. Fools esittelee Purplen Mark 2:n progeimmillaan ja No One Came tarjoaa albumille yrmeän lopetuksen. Itse asiassa ainoa täytteenomaisempi kappale levyllä on livekontekstissa maratonmittoihin yltänyt Ian Paicen rumpunäytös The Mule. Deep Purplen vuoden 1971 diskografiaan lukeutuu myös upea single Strange Kind of Woman/I’m Alone, jonka molemmat puolet olisivat mainiosti kelvanneet myös osaksi Fireball-albumia.

Erityisesti kakkospuoli on kiistaton unohdettu klassikko. Kumpikin pikkulevyn kappaleista pääsi toki cd-formaatissa mukaan osaksi Fireballin 25-vuotisjuhlapainosta. Herrat Blackmore, Gillan, Glover, Lord ja Paice taltioivat 1970-luvun alussa useamman pitkäsoitollisen hardrockin parasta a-ryhmää ja jopa hienoisena välityönä pidettävä albumi edustaa klassikkotasoa.

Arviosarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee vuoden 1971 musiikillista määrää ja laatua.