1971: Doorsin viimeinen ja miltei paras

Löytyy koulukunta, jolle Doorsin viimeinen, vuonna 1971 ilmestynyt pitkäsoitto LA Woman nousee yhtyeen keskeisimmäksi albumikokonaisuudeksi. Levyllä toki raakkuu äänensä menettänyt James Douglas Morrison, mutta kappalemateriaali on osittain Doorsin historian laadukkainta.
Edeltävän albumin Morrison Hotelin tavoin myös LA Womanilla on sävyjä rhythm and bluesista, jonka tyyppisellä musiikilla Doors aloitti uransa. Avausraita The Changeling on yksinkertaisesti loistavasti svengaava rypistys Ray Manzarekin upealla urkutyöskentelyllä ja Robbie Kriegerin wah wah-kitaroinnilla ryyditettynä.

Popahtavampia sävyjä hyödyntävä Love Her Madly valikoitui pitkäsoiton singlepoiminnaksi. Been Down So Long pursuaa raakaa bluesia Kriegerin upean kitarasoolon kruunatessa koko komeuden. Cars Hiss By My Window on täytteenomaisempi bluesraita, mutta nimikkobiisi LA Woman jälleen eräs koko Doorsin uran kiistattomista klassikkokappaleista. L’ America on kokeellinen psykedeliapala ja The Wasp (Texas Radio and the Big Beat) musiikillisesti eräs yhtyeen kaikkein parhaita suorituksia.
Hyantchic House on yllättävänkin popahtava raita, tosin pelkästään myönteisessä mielessä. Revittelevä Crawling Kingsnake on napattu John Lee Hookerilta ja pitkä ja vakuuttava Riders on the Storm kevyesti Doorsin tuotannon top tenissä. Manzarekin urut soivat kosmisia sävyjä.
The Doors on puhtaasti musiikillisilta ansioiltaan eräs 1960-luvun lopun merkittävimmistä amerikkalaisyhtyeistä, jonka kaikki kuusi studioalbumia ovat laadukkaita.

Arviosarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee vuoden 1971 musiikillista määrää ja laatua.

  • Lukija

    Hyvä arvio, paitsi että Love her madly ei ollut singlenä omana aikanaan. Singlenä oli Riders on the stormin lyhennytty veriso ja b-puolella Muddy Waters laina (You Need Meat) Don’t Go No Further