Brittiläisen bluesrockin keskeisiin nimiin lukeutuva Free (solisti Paul Rodgers, kitaristi Paul Kossoff, basisti/kosketinsoittaja Andy Fraser ja rumpali Simon Kirke) löi itsensä läpi vasta vuonna 1970 ilmestyneellä kolmannella albumillaan Fire and Water, jolta lohkaistu single Allright Now nousi Englannissa aina listakakkoseksi.
Näin siitäkin huolimatta, että yhtyeen kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa, Tons of Sobs (1968) sekä Free (1969) olivat olleet varsin onnistuneita ja jälkimmäisen tapauksessa voinee puhua jopa Freen parhaasta. Menestysalbumi Fire and Wateria seurasi seuraavan vuoden alussa julkaistu, edeltäjäänsä seesteisempi ja ehkä siksi myös heikommin menestynyt pitkäsoitto Highway.
Kerrassaan onnistunut levy käynnistyy letkeällä, Andy Fraserin kilkattavan pianon värittämällä raidalla Highway Song. Ärhäkkä The Stealer valikoitui levyn singlepoiminnaksi. Mainiosti rullaava On My Way kiteyttää tekstissään leppeän tunnelmansa:”I’m on My Way and I Might Be Late. It’s Allright, Everything Can Wait.”
Highwayn ykköspuolen päättää Freen slovarituotannon kiistattomiin kulmakiviin lukeutuva Be My Friend, jossa Paul Rodgersin sielukas tulkinta ja Paul Kossoffin komea kitarointi hakevat vertaistaan. Albumin kakkospuoli koostuu roisia Riding on A Ponya lukuun ottamatta todella koskettavista balladeista. Sunny Day huokuu melankoliaa ja Bodie on suoranaisessa hauraudessaan varsin puhutteleva kasvukertomus.
Slovarituotannon huipentumat levyllä ovat kuitenkin Rodgersin loistavan tulkinnan kruunaama Love You So sekä kylmät väreet nostattava Soon I Will Be Gone, jonka tekstinsä surullisuudessa voinee tulkita ennakoivan Paul Kossoffin ennenaikaista kuolemaa.
Highway on eräs Freen parhaista albumikokonaisuuksista ja tänä vuonna tämän turhan vähälle huomiolle jääneen levyn julkaisusta tulee kuluneeksi 40 vuotta.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee vuoden 1971 musiikillista määrää ja laatua.