Kitarasankari Alvin Leen johtama englantilainen bluesrockyhtye Ten Years After nousi maailmamaineeseen Woodstockin mammuttifestivaaleilla vuoden 1969 elokuussa ennen muuta vuoristoratamaisesti edenneellä teoksellaan I’m Going Home. Ten Years Afterin todella onnistuneet levykokonaisuudet käynnisti samaisena vuonna ilmestynyt, järjestyksessään jo yhtyeen neljäs albumi SHHH.
Varsin tasokkaita ja arvostettuja yhtyeen pitkäsoittoja olivat myös seuraavana vuonna ilmestyneet Wat sekä Cricklewood Green.
Vuoden 1971 satoa edustava A Space in Time on soundeiltaan edeltäjiään kevyempi ja siitä muodostui Ten Years Afterin parhaiten menestynyt levy. Tähän vaikutti ratkaisevasti biisi I’d Like to Change the World, joka osoittautui Ten Years Afterin ainoaksi suureksi singlehitiksi. Albumi käynnistyy iskevällä biisillä One of These Days, mutta selkeää ränttätänttää levyllä edustaa ainoastaan ykköspuolen päätösraita Baby Won’t You Let Me Rock N’ Roll to You. Muilta osin albumin kappaleet rakentuvat enemmän riffien kuin soolojen varaan.
Erityisen rouhevasti svengaavat kakkospuolelle sijoittuvat Let the Sky Fall sekä I’ve Been There Too. A Space in Timen kaikki kappaleet ovat Alvin Leen käsialaa lukuun ottamatta yhtyeen kaikkien jäsenten kimpassa työstämää päätösraitaa Uncle Jam. Seuraavalla albumillaan, vuoden 1972 Rock N’ Roll Music to the World Ten Years After alkoi tyylillisesti lähestyä mainstreamia.
Yhtyeen vanha kunnon bluestausta pääsi kuitenkin oikeuksiinsa vuonna 1973 ilmestyneellä, miellyttävän primitiivisellä tuplalivellä. Vuoden 1989 comebacklevy About Time ei sekään ollut epäonnistunut, vaikka olikin tyylillisesti velkaa ZZ-Topille. Ten Years Afterin parhaat levyt edustavat brittiläisen bluesrockin ehdotonta eliittiä siinä missä Yardbirds, Animals tai vaikkapa Free.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee vuoden 1971 musiikillista määrää ja laatua.